Kodin saanut koira : CHURRO (Cow Team)

Syntymäaika: n. 6/2016
Sukupuoli: Uros
ei kastroitu
Sijainti: Romania (Onevet)
Kokoarvio:

11.11.2016
OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät ajoittain laiduntamassa lehmiään. Näin tapahtui myös eräänä päivänä, mutta lehmien lisäksi, oli miehellä mukanaan myös kahdeksan koiranpentua joita mies tarjosi OneVetin Dr. Adinalle. Eläinsuojelijan on mahdotonta kieltäytyä, koska muuta mahdollisuutta ei pennuille ole selvitä ja saada mahdollisuutta hyvään elämään. Nyt pennut Cow-Teamin Casimir, Curt, Corradina, Chantelle, Charmi, Crady ja Churro ovat kasvaneet viiden kuukauden ikään ja vahvistuneet, joten kotimatka voi alkaa.

Churro on upea poika, hänellä on hieno karva ja tuntuu että poika on pelkkää iloa. Churron häntä vispaa ympyrää ja koko poika näyttääkin menevän pitkin poikin betonilattiaa, kun hepuli vie mukanaan. Churro ei ole päällepäsmäri, vaan enemmän alistuva ja  mielistelevä koira toisten seurassa. ihmisiä kohtaan poika on  iloinen, ihmisrakas ja aivan ihana nauruvesseli, joka vaan hulluna pyörii ympäriinsä. Rauhoittumista joutuu hiukan odottelemaan. Churro kasvaa isohkoksi pojaksi sisaruksiensa tavoin, noin 25 -30-kiloiseksi.

2.12.2016
Churro pojan kodinetsintä päättyi tänään, hänet varattiin ikiomaan kotiinsa, koti onnea!

17.12.2016
Churro on saapunut kotiin. Onnea Churro ja perhe! <3

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Churro tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen kastrointia.

Churro saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Churro on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Churron yhteyshenkilönä toimii Anne Huhtala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: