Kodin saanut koira: CLOPOTICA

Syntymäaika: Noin 10/2018
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

9.2.2019
Ioana Bodea on romanialainen nainen joka toimii vapaaehtoisena eläinsuojelijana oman palkkatyönsä ohella. Hän pelastaa mm. koiria kaduilta ja joskus myös kunnallisilta tarhoilta. Ioanan maine on kirinyt myös hänen alueensa ihmisille, jotka myös välillä soittavat hänelle ja pyytävät apua löytämään uuden kodin jollekin koiralle. Pieni Clopotica oli yksi tällainen koira. Pentu on yhdessä kissan kanssa otettu eräältä henkilöltä, joka ei enää kyennyt näistä huolehtimaan. Clopotica oli jo tässä aikaisessa vaiheessa kiinnittänyt erään, toista koiraa hakevan perheen huomion ja Clopoticalle kävikin niin onnekkaasti, että se löysi kotinsa samantien ja tulee Kulkurien sivuille suoraan varattuna koirana. Clopotica pääsee toisen pienemmän, kolmijalkaisen koiran kaveriksi ja olemme iloisia, että löytyi näin sopiva, pieni koira kaveriksi tälle “tripodille”, joka niin mielellään leikkii muiden kanssa mutta pienestä koostaan ja kolmijalkaisuudesta johtuen välillä liikkuu leikin lomassa hieman “vaarallisilla vesillä”.

Clopoticalla on ikää noin 4kk ja kooltaan se on noin 25cm/3,5kg.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Clopotica saapuu Suomeen steriloituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Clopotica on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Clopotica kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Clopotican yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: