Kodin saanut koira: COSMINA

Syntymäaika: Noin 4/2016
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat:

Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen, yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi klinikan lääkärit tarkastavat koirat kliinisesti ja tarpeen mukaan tekevät lisätutkimuksia.

Cosmina on yksi koirista joka odottaa oman kodin löytymistä Onevetin hoitolassa. Cosmina on löydetty elokuussa 2016, tienvarresta pikkupennun kanssa. Ensin eläinsuojelijat olivat luulleet Cosminaa pienen pennun emäksi mutta heidän mennessään näiden luokse he olivatkin huomanneet, että Cosmina oli ihan kakara itsekin. Cosmina oli aktiivimme ensimmäisen tapaamisen aikana superinnokas ja tohkeissaan ihmisistä. Tyttö oli kuitenkin hyvin alistuvainen käytökseltään ja nopeampi kädenliike saa tämän maihin välittömästi. Cosmina kuitenkin palautui nopeasti säikähdykseltään ja kun huomasi, että ihmiset eivät tee pahaa, tyttö jatkoi iloisesti huomionhakemista. Cosmina on sosiaalinen koira joka tulee toimeen muiden koirien kanssa mutta saattaa vahtia ruokaansa tai muita resursseja. Cosminan luovuttamista toisen koiran kaveriksi katsotaan tapauskohtaisesti ja tyttö myös pärjäisi ainoana koirana. Pienten lasten perheeseen Cosmina luovutetaan harkinnanvaraisesti, sillä tytöllä on sen verran vauhtia eikä oikein hahmota omaa kokoaan aina.

Cosmina oli noin 6 kuukauden ikäinen adoptio-ohjelmaan tullessaan ja arvio siitä, että tytöstä kasvaa hiukan isompi koira, noin 55-60cm, 25-30kg painoiseksi, on pitänyt melko hyvin paikkansa. Kokoa Cosminalla on nyt, heinäkuussa 2017, sellaiset 55cm, 25kg.

Nykytilanne:

16.10.2017
Cosmina saapui omaan kotiinsa lauantaina 14.10.2017.

25.9.2017
Vihdoinkin koittaa se päivä jolloin saan kirjoittaa tämän ihanan, suloisen ja mahtavan turrikan nimen eteen tekstin “varattu koira”. Cosminan oma perhe löysi tytön ja pian koittaa tärkeä kotimatka <3

19.7.2017
Tapasin Cosminan meidän heinäkuun reissullamme Romaniassa. Seisoimme sisäpihalla ja kuului lause “here comes Cosmina”, ovi avautui ja ulos laukkasi..lyhytkarvainen Cosmina! Leijona wannabe. Pää, tassut ja hännänpää olivat pörröisempiä mutta muuten tyttö oli saanut kesäkampauksen, joka aivan varmasti tuli tarpeeseen Romanian kuumassa kesässä.

Cosmina juoksi suoraan meidän luokse ja heittäytyi selälteen maharapsutusten toivossa. Tämän jälkeen tyttö kiemurteli pystyyn, teki muutamat piruetit ja rojahti taas selälteen. Aivan valloittavan ihana ja hurmaava nuori koiraneiti, joka varmasti nauttisi niin paljon kaikesta mitä pääsisi tekemään ja touhuamaan oman perheensä kanssa. Kunhan se perhe nyt vihdoinkin löytyisi.

25.5.2017
Cosmina hurmasi jälleen iloisella olemuksellaan. Joku onnellinen perhe saa tästä tytöstä ihan mahtavan lisän perheeseensä.

19.3.2017
Aktiivimme kävivät jälleen maaliskuussa Romaniassa ja myös tällä kertaa tehtiin vierailu Onevetiin, jossa on paljon koiria jotka ovat adotpio-ohjelmassamme. Cosmina ilahdutti jälleen ja lainaan otteen päivitystekstistä: “HAHAHAHA! Ei jee mikä kasa karvaa!! Naurettiin koko vierailun ajan et on siellä jossain koira. Luonteeltaan ihan täysi kymppi. Iloinen häslääjä, viilettää pitkin häkkiä hirveä virne naamallaan. Todella reipas, ei ujostele vieraita yhtään.” Cosmina tulee tarvitsemaan tilaa temmeltää ja ymmärtäväistä kotia, sillä välillä ilo joka pursuaa tästä tytöstä on hieman “all over the place”. Iän myötä Cosmina varmasti rauhoittuu tästä hieman ja muutenkin se tosiasia, että kodissa saa enemmän huomiota tekee varmaan sen, että Cosmina pystyy kontrolloimaan iloaan hieman eri tavalla kuin nyt. Aivan valloittava tyyppi Cosmina kyllä on!

6.1.2017
Tammikuussa tapasimme pörröisen Cosminan. Cosmina on kasvanut ja kasvattanut itselleen komean talviturkin! Sillä on rutkasti energiaa eikä oikein pääse purkamaan sitä millään tavalla joten kun menemme tervehtimään sitä se ei tiedä miten olisi. Vauhti on huima. Cosmina kuitenkin malttaa hetken päästä rauhoittua nauttimaan rapsutuksista. Cosmina asuu yksin aitauksessaan, sillä tyttö ottaa yhteen muiden kanssa ruoasta ja herkuista. Tarhan työntekijän arvio on, että Cosmina voisi asua toisen ison koiran kanssa, mieluiten kuitenkin Cosminaa vanhemman uroksen kanssa, kunhan ruokaresurssihaasteen tiedostaa.

Cosmina on ihmiselle lempeä jättiläinen, se mielellään heittäytyy syliin ja nauttii siitä kun saa olla ihmisten kanssa.

13.11.2016
Kulkurien aktiivit matkasivat Romaniaan jälleen marraskuussa ja pääsivät viettämään hetken myös ihanan Cosminan kanssa. He kertoivat Cosminan olevan erittäin ihmisrakas koira, joka nauttii suuresti saamastaan huomiosta ja siitä, että pääsi hieman nuuskia maata pidemmälle kuin mitä kopin ketju sallii. Cosmina ei ole mikään kevyt keijukainen vaan koko löytyy jo ihan mukavasti. Tyttö on myös sen verran nuori vielä, että kokoa varmasti tulee vielä hieman lisää. Vahva arvio on, että Cosmina on paimenkoiramix ja tämä on asia jonka tulevan kodin tulee tiedostaa. Cosmina on kovin innoissaan kun saa huomiota mutta rauhoittuu hienosti syliin. Cosmina vaikuttaa edelleen tulevan hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja osoittaa merkkejä leikkisyydestä. Kokonsa takia olisi varmaan hyvä mikäli mahdollinen leikkikaveri olisi hieman kookkaampi, ettei jäisi Cosminan jalkoihin.

15.10.2016
Alkuun aktiivimme ajattelivat, että kyseessä on ikiliikkuja, sillä Cosmina paineli taukoamatta ympäri tilaa jossa he tämän tapasivat. Hetken päästä Cosmina kuitenkin rauhoittui. Cosminalle haetaan kotia jossa perhe on valmis antamaan aikaa ja ymmärrystä Cosminalle ja edetä pikkuhiljaa, totutellessaan Cosminaa uusiin asioihin ja tilanteisiin. Cosmina tulee tarvitsemaan puuhastelua ja aktiviteettia eikä vaan jäädä kainalokaveriksi sohvalle, vaikka tämäkin varmaan tytöltä luonnistuisi hienosti. Muiden koirien ja kissojen kanssa Cosmina tulee tällä hetkellä hyvin toimeen.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Nuori koira tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaisuutta, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua. Mikäli koira tulee Suomeen steriloimatta nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Cosmina saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja loishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cosmina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä terveyteen ja kustannuksiin.

Cosminan yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: