Kodin saanut: DAISY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

DAISY
* 1,5-vuotias
* naaras (steriloitu)
* Virossa.

 

 

 

 

 

Daisy on kaunis ja nuori tyttökissa, ei varmastikaan puoltatoistavuotta vanhempi. Daisy on asunut vanhan ihmisen kanssa ja tottunut rauhalliseen ympäristöön, niinpä kissataloon saapuminen oli pienelle tytölle aika pelottava kokemus. Daisy tuli kissataloon kesän alussa ja oli vielä steriloimaton.

Daisy on luonteeltaan hieman vaatimaton ja aivan kuin pelkäisi aiheuttavansa vaikeuksia. Daisy saattaa istua hiljaa sivussa, kunnes joku huomaa nostaa hänet muiden kissojen joukkoon leikkimään. Ja leikkimisestä Daisy pitää ja tekee sen sulavasti, mutta hyvin hiljaa ja kohteliaasti, kynsimättä toisia ja ottaen toiset huomioon. Daisy tulee toimeen toisten kissojen kanssa hyvin, mutta voisi olla onnellisin myös ainoana kissana tai sitten toisen hyvin kiltin kissan kaverina.

Daisy on pienikokoinen ja kevyt kuin untuva. Daisyn kilpikonnanvärinen turkki kilpailee kissatalon kuningattaren paikasta ja Daisy pitää, että sitä kammataan ja tämä toimenpide voisi hänestä kestää vaikka kokonaisen tunnin tai toisenkin.

Daisy on alussa varmasti vähän ujo, mutta kotiuduttuaan viihtyy sylissä ja halattavana. Koska Daisy pitää rauhasta, ei sovi pienten aktiivisten lasten perheeseen.

Daisy on varattu Viroon.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: