Päivitetty 24.07.2019

Kodin saanut koira: DUMBO


Syntymäaika: 10/2018
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa ( One Rescue Association, Cosoba).
steriloidaan

Perustiedot ja tausta:

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina Vladut tekee eläinlääkärin työnsä lisäksi eläinsuojelutyötä ja on perustanut Cosobaan, noin puolen tunnin matkan päähän Bukarestista, koiratarhan auttaakseen Romanian kodittomia koiria. Vuonna 2017 hän perusti myös One Rescue Association -yhdistyksen, jonka kanssa Kulkurit tekevät tiiviisti yhteistyötä.

Talven aikana One Rescue Associationin Cosoban tarhalle on taas perinteisesti hylätty ja tuotu kodittomia koiria loputtomiin. Lisäksi eläinrakkaat hoitajat ja eläinlääkärit eivät aina kykene kääntämään selkäänsä kaduilla ja pelloilla apua tarvitseville koirille, vaikka resursseja ei olisi enää ottaa yhtäkään uutta koiraa vastaan.

Dumbo-tyttönen löydettiin huoltoaseman tuntumasta valtatien varresta. Todennäköisesti se on hyvätty tuolle huoltoasemalle. Luonteeltaan se on reipas, sosiaalinen ja energinen pentu. Dumbo tulee hyvin toimeen ihmisten ja toisten koirien kanssa. Ennakkotietojemme mukaan Dumbo haukkuu terrierin tapaan, ja emme välttämättä suosittele sitä kerrostaloon.

Kooltaan Dumbo on nyt 7 kiloa painava koiranpentu.

 

Päivitykset:

24.7. 2019

Dumbo sai iloisia uutisia. Uusi koti on löytynyt Saksasta, ja sinne se pian liitääkin. Onnea matkaan!

20.6. 2019

Dumbo kirmasi kotia etsivien koirien laumaan Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Dumbo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dumbo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dumbon yhteyshenkilönä on Antti Silvola.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.