Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
22.10.2023
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.
Esja on vallan suloinen seniori-ikäinen koira rouva. Esja on ennen ollut omistettu koira mutta omistajan kuoltua tämän Amerikassa asuva tytär pyysi Adinalta apua. Tarhalle hän toi 8 koiraa maksaen Adinalle vähän näiden ylläpidosta, kokemuksella tiedetään että ylläpitomaksut eivät ole ikuisia ja luultavasti nämäkin koirat unohdetaan pian. Esjalla on ollut vähän iho-ongelmaa tarhalle tullessa, nyt voi paremmin. Tulevan kodin tulee huomioida mahdollinen taipumus iho-ongelmiin ja sitoutua hoitoon jos sellaista ilmenee. Esja on perusrauhallinen rouva, on kovasti namien perään ja saattaakin niitä hieman vartioida. Aktiiviemme läsnäollessa Esja hieman ärähtää toiselle koiralle, ei kuitenkaan provosoimistarkoituksessa. Esja on melko taitava muiden koirien kanssa, kommunikoi hienosti. Hän on kiinnostunut ihmisistä, tulee luo uteliaana, mutta koskeminen epäilyttää. Esja sopisi parhaiten rauhalliseen aikuiskotiin, missä se saa aikaa ja rakkautta ja perhe on valmis toimimaan Esjan kansa koiralähtöisin menetelmin koulutuksessa.
Esja on arviolta 10-11vuotias ja kooltaan noin 45-50cm ja 20kg.
Päivitykset:
1.2.2024
Esja-mummeli on saapunut oman perheen luokse – onnellisia päiviä koko perheelle!
14.12.2023
Esja-mummu on varattu viimeinkin omaan kotiin!
22.10.2023
Niin kovin ihana Mummukka <3 Aktiivimme tapasivat Esjan syyskuun lopussa ja kovasti oli Esja hellyyden perään, hän hakeutui toistuvasti itse ihmisen luo pihalla ollessaan ja painautuu vasten ja kiipeää syliin rapsutuksille. Ihmisen huomio ja herkut maistui tälle mummulle, olisipa niitä vain hänelle enemmän antaa <3 Esja on todella tasapainoisen oloinen koira, ei välitä muiden koirien tungeksimisesta eikä puolustanut resurssejaan. Myös harjaaminen oli mummun mieleen. Olisipa hänellä jo oma koti <3
Lisätty kuvia ja videot.
3.8.2023
Esja tavataan toukokuussa pihalaumasta, jonka mukana hän seikkailee rauhalliseen tapaansa. Esja hakeutuu pikkuhiljaa lähemmäs aktiiveja, mutta antaa muille koirille tilaa taitavasti. Tavattaessa tyttö pysyttelee pääosin taka-alalla, ainakin ensialkuun. Esja on kovin innokas namien perään, mutta odottelee kuitenkin rauhassa, että saisi niitä lisää. Esja uskaltaa ottaa tarjottuja nameja myös suoraan kädestä. Tyttö antaa myös rapsuttaa sitten, kun on kokenut tilanteen ja ihmiset riittävän turvallisiksi. Ei aikaakaan kun Esja ihastuu erääseen aktiivimme, ja jääkin tämän kylkeen rapsuteltavaksi pidemmäksikin aikaa. Lopulta Esja oikein kierähtää maahan kyljelleen nauttimaan rapsuista. <3
Lisätty uusi video ja kuvia söpöliinistä.
4.3.2023
Aktiivimme tapasivat ihanan Esjan helmikuun reissullaan. Kun aktiivit saapuvat tarhalle niin Esja on päiväunillaan josta heräilee tarkkailemaan uutta tilannetta sivummalta tapahtumia. Aluksi aktiiveille tuli fiilis ettei Esja ole oikein kiinnostunut toisista korista tai vieraista ihmisistä mutta pian aktiivit huomasivat, että Esja ei vain halua rynniä tai tehdä itsestään numeroa. Kun Esja sai oman tilan olikin ihmisien huomio todella mieluista sille, Esja nautiskelee rapsutuksista ja oikein painautuu ihmistä vasten sekä jää ihmisen luo tyytyväisenä. Esjasta huokuu tyyni ja rauhallinen olemus. Hän väistää herkästi muita koiria ja jää sen takia helposti vähän huomaamattomaksi. Esja asustaa vapaa isossa koiralaumassa tarhan sisäpihalla.
Esjalla on vähän kertynyt tarhakiloja eli pieni kevennyskuuri olisi paikallaan sitten omassa kodissa.
Esjan lonkista on pyydetty rtg kuvat, tästä lisää kun kuvat ja lausunnot valmistuu.
Lisätty kuvia ja video.
16.11.2022
Esja asuu edelleen tarhan pihalla muiden koirien kanssa. Hän on tiiviisti mukana koiraporukan liikkeissä ja seurailee tapahtumia uteliaana. Hakeutuu myös muiden koirien mukana ihmisten lähettyville, muttei erityisesti hae läheisyyttä. Kosketus Esjaa selvästi jännittää. Esja on kuitenkin kovin kiinnostunut tarhalle tulleista vieraista, eikä esimerkiksi jännitä, jos häneen ottaa kontaktia. Namit otti ainakin maasta muiden koirien mukana. Esja voisi sopia parhaiten kotiin, jossa sitä odottaisi rauhallinen ympäristö ja reipas koirakaveri jonka touhuista voisi ottaa mallia ja kerätä rohkeutta.
7.7.2022
Esja on nyt Kulkurien adoptio-ohjelmassa!
—————————————————————————————————————————————————————-
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Esja saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Esja on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Harkitut yhteydenotot: Linda Nirkkonen