Kodin saanut koira: ESTELLE

Syntymäaika: 6/2023
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romania (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
17.10.2023

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Artois ja siskonsa Estelle löytyivät harhailemasta autotien vierestä elokuun 2023 lopulla. Löydettäessä sisarukset olivat likaisia ja täynnä kirppuja. Aluksi pennut asustivat Ioanan kotona, mutta siirtyivät sittemmin asumaan Cosoban tarhalle. Tällä hetkellä pennut asuvat tarhan sisätiloissa, eristystiloiksi tarkoitetussa kaakelikopissa.

Aktiivimme tapaavat pennut juuri, kun ne tuodaan tarhalle kuljetusboksissa ja ymmärrettävästi tilanne on pennuille uusi ja jännittävä. Aluksi sisarukset pitävät välimatkaa ihmisiin ja vaikuttavat hämmentyneiltä. Melko nopeasti ne alkavat kuitenkin rentoutua ja rohkaistua, ja hännät nousevat ylemmäs. Vierailun loppua kohden pikkuiset jo pörräävät ihmisten ympärillä hössöttäen pentumaiseen tyyliin. Namit maistuvat molemmille erittäin hyvin, aluksi lattialta ja sitten myös ihmisten kädestä.

Ihmisten liikkeet ovat pennuille uudessa tilanteessa jännittäviä ja ne väistävät herkästi, kun ihmiset liikkuvat ja kävelevät samassa tilassa. Pennut ovat tottumattomia ihmisen kosketukseen ja lähestymiseen, ja tilanne pyritäänkin pitämään sellaisena, että ne saavat itse lähestyä ihmistä halutessaan. Sisarukset vaikuttavat kuitenkin hyvin kehityskelpoisilta ja reipastuvat nopeasti, kun saavat itse määritellä tahdin, eikä niitä painosteta.

Estelle on veljeään hieman varovaisempi. Se pysyttelee alkuun enemmän taka-alalla ja on harkitsevaisempi ja kaipaa selvästi enemmän aikaa rohkaistuakseen lähestyä ihmisiä. Vierailun loppua kohden Estellekin kuitenkin rentoutuu enemmän ja enemmän, antaa rapsutella itseään ja tulee myös lähemmäs, kun rapsutukset loppuvat. Syliin nostamiseen ja kaulapannan laittamiseen Estelle suhtautuu melko hyvin, vaikka jännittääkin.

Estelle seuraa veljensä vanavedessä ja tukeutuu siihen paljon. Tulevassa kodissa olisikin tästä syystä hyvä olla reipas koirakaveri valmiina tukemassa uusiin asioihin tutustumisessa. Herkkä Estelle sopisi parhaiten hieman rauhallisemmalle asuinalueelle, ei aivan kaupungin sykkeeseen eikä kotiin, jossa on pieniä lapsia.

Pennut ovat tällä hetkellä noin kymmenkiloisia, 30cm korkuisia ja kasvavat kovaa vauhtia. Ioana arvelee, että pennuista kasvaisi keskikokoisia, noin 45-48cm korkuisia.

Päivitykset

16.12.2023

Onnekas Estelle on viimein matkustanut omaan kotiinsa! Onnea Estelle ja perhe!

12.11.2023

Estelle varattiin tänään omaan kotiinsa ja se jää odottamaan kyytiä Suomeen!

17.10.2023

Estelle aloittaa oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. <3

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Estelle saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Estelle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. Mikäli Estelle ei ole ikänsä puolesta vielä adoptiovaiheessa valmis steriloitavaksi, sitoutuu koti tekemään toimenpiteen viipymättä Suomessa, kunhan koira on siihen fyysisesti valmis.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Estellen yhteyshenkilönä toimii: Sanja Martikainen

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1304970483486280/?__tn__=%2CO” width=”400″ height=”300″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: