Kodin saanut koira: EVIE

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

17.3.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Evie on noin nelivuotias tyttö, joka pelastettiin yhdessä kaverinsa Kievin kanssa kunnalliselta tarhalta erään paikallisen naisen toimesta. Heitä siis todella potkaisi onni, ja nyt he asustelevat Adinan Cosoban tarhalla yhdessä, ja pääsivät molemmat mukaan adoptio-ohjelmaamme! Evie on ollut tarhalla vasta suhteellisen vähän aikaa, noin nelisen kuukautta. Valitettavasti siitä huolimatta tarhaelämä on alkanut vaikuttaa häneen, ja hän on kuulemma nykyään hieman sulkeutuneempi verrattuna siihen,  kun hän saapui tarhalle. Tämä tyttö todella siis kaipaisi jo sinne omaan kotiin ja olisi valmis jättämään stressaavan tarhaelämän taakseen. Kasvavasta stressistä ja ahdistuksesta huolimatta Evie on kovin ystävällinen tapaus, joka tulee syyskuun tarhamatkalla Kulkurien aktiivien luo hakemaan kontaktia ja tervehtimään iloisesti hyppimällä päin.

Tarhalla Evie asustelee Kievin kanssa vapaana yhdessä pihan koirien porukassa, jossa hän tuleekin hyvin toimeen muiden kanssa. Evie on hyvin rauhallinen, eikä vaikuta ollenkaan dominoivalta muita koiria kohtaan. Hyvin aktiivisista koirista Evie ei kuitenkaan oikein välitä, joten rauhallisempi koirakamu olisi hänelle parasta seuraa. Isossa koiraporukassa Evie ei välitä muiden ympärillä olevien koirien haukusta eikä yhdy siihen, vaan itsevarman oloisena pällistelee ympärilleen pihalla, häntä vienosti heiluen. Evie tykkää kovasti ulkoilla, ja viihtyykin niin hyvin pihalla, ettei iltaisin malttaisi millään palata takaisin sisälle! Hän joutuukin aina yöpuulle sylikyydillä tarhan työntekijöiden toimesta.

Evie on noin 45cm korkea ja painaa noin 20kg.

Päivitykset

17.6.2023

Evie on saanut oman kodin!

17.3.2023

Evie on varattu omaan kotiinsa ja saapuu Suomeen huhtikuussa!

12.3.2023

Kulkurien aktiivit tapasivat Evien tarhareissullaan helmikuussa ja hän näyttäytyikin itse kunnolla vasta illemmalla, kun etupihalla oli rauhallisempaa muiden koirien hösellyksestä. Evie on rauhallinen ja osaa hakeutua omiin oloihinsa lepäilemään, kun ei jaksa ison koiralauman touhotusta. Illemmalla aktiivit tavatessaan Evielle maistuivat hyvin namit, hän selvästi tykkäsi ihmisistä ja nauttii niiden seurasta, ja köllähti hän kyljelleenkin jalkoihin maharapsujen toivossa! Evie on siis kaikinpuolin hyvin sympaattinen, rauhallinen ja ihana tapaus.

Lisätty kuvia ja videoita Eviesta.

19.10.2022

Evie on aloittanut oman kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Evie saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Evie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Evien yhteyshenkilönä toimii Anni Veijola (Yhteydenotot sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: