Kodin saanut koira: FEERY

Syntymäaika: 5-6 /2017
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: M. G. Rescue, Romania
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

1.6.2019

Pieni ja iloinen Feery-poju asuu M.G. Rescuen tarhalla noin 30 kilometrin päässä Bukarestista. Tarhaa ylläpitävän yhteisön voimahahmo on eläinlääkäri Mihai Grigorie, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Tarhalla on koirien lisäksi muun muassa kissoja, hevonen, lehmiä ja lampaita. Mihai on mukana myös koirien ja kissojen sterilointityössä yhdessä Onevet-klinikan kanssa ja suunnittelee tarhan valmistuttua aloittavansa sieltä käsin sterilointien lisäksi valistustoiminnan eläinten kohtelun parantamiseksi.

Feery päätyi tarhalle kun sen omistaja päätti luopua siitä ja toi sen onneksi Mihaille. Feery on siis entinen kotikoira ja sille ihminen onkin hyvin tärkeä. Se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta ihminen on sille ykkönen. Feery ottaa vieraatkin ihmiset innostuneesti vastaan ja nousee ihmistä vasten saadakseen rapsutuksia. Se ei malttaisi millään pysyä häkissä kun ihminen on näköpiirissä vaan haukkuu saadakseen ihmisen huomion. Se on leikkisä, vauhdikas ja utelias pikkukaveri. Feery antaa käsitellä itseään ongelmitta. Feerylle voisi olla sopiva koti, jossa se saa olla paljon mukana omien ihmisten elämässä ja missä sille jaksetaan järjestää riittävästi puuhaa esimerkiksi yhteisen harrastuksen parissa.

Päivitykset

21.7.2019

Uskomattoman reipas Feery saapui Suomeen ja pääsi ikiomaan kotiin. Lämpimät onnittelut Feery ja perhe!

11.6.2019

Feery on varattu ja oma koti odottaa sitä Suomessa.

1.6.2019

Feery aloittaa oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Feery saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Feeryllä on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2326702814214982/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2129946553771333/?__xts__%5B0%5D=68.ARCS-k9ENA3rRm5deGOAe55Z5Ex4HP8dQpg04OHFeqwhlRjKaI8JoMYSZ37iqe5d0IH1D5pUPB4rjwmGqGtI82pyxNpOypP9R9qSai9nZb_WE-3Z_7fj_UMkcwLnEQJ06UTMj14fF7jTSsexqtYF5MyvGnFKoZNYE07Uk8ExwnF5BPrPJdu6OuGD1OFAhPJA1lwW79PhfH404oxor7IU37m_J5EUGlttum24hDfNO8HI6WDVZaFAVXgaglpmbLBNIclp_8ul0SKD4MDk335llHB-tUlDMd842EyikVGR5tW2vuRn0m0gdUYZzqaw6u-waH9Det8bFl1LkfEeiUetFzslUkL2xMdReGAupixI&__tn__=-R” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: