Kodin saanut koira: FLORI

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkuvaukseen adoptioprosessistammeoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.2.2022

Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huolta ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhalla asuu koirien lisäksi romanialainen pariskunta, joka pitää koirista tarhalla hyvää huolta.

Flori on ollut aikaisemmin toisella tarhalla, jonka omistaja menehtyi syyskuussa 2021. Se jälkeen Flori tuli Carpen tarhalle. Florin taustasta muuten ei ole tarkempaa tietoa.

Flori on todella lempeä ja kiltti tyttönen, jota tarhalla muut koirat kiusaavat ja alistavat. Flori väistää muita koiria, kun he kiusaavat, eikä yritä puolusta itseään. Flori on kooltaan suuri, mutta luonteeltaan rauhallinen ja alistuva. Carmen kertoo, että Flori kyllä pitää kilteistä ja leikkisistä koirista. Mikäli Florin tulevassa kodissa olisi odottamassa koirakaveri, tulisi tämän olla todella ystävällinen ja kiltti.

Flori vaikuttaa ensin arastelevan myös vieraita ihmisiä. Carmen kertoo kuitenkin, että Flori pitää ihmisistä, mutta toisten koirien vuoksi ei uskalla lähestyä ihmisiäkään tai hakea vierailijoilta nameja. Niinpä Carmen pyytää muut koirat kauemmaksi. Ollessaan kaksin vierailijoiden kanssa, Flori syökin rohkeasti nameja vieraan kädestä ja tuntuu nauttivan myös rapsutuksista. Hetken päästä Flori lähtee jo seuraamaankin vieraita ihmisiä häntä heiluen.  Tuntuukin siltä, että Flori voisi rohkaistua hyvillä kokemuksilla nopeastikin uusien ihmisten suhteen.

Florille etsitään kotia tasaista ja rauhallista elämää viettävästä perheestä ja rauhalliselta alueelta. Flori kaipaa paljon hyviä kokemuksia ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Tulevalta perheeltä edellytetään sitoutumista lempeyteen ja koiralähtöisten koirankäsittelymenetelmien käyttöön.

Tulevan perheen tulee myös huomioida, että Florin tuuhea ja pörröinen turkki tulee vaatimaan säännöllistä hoitoa. Florilla on takaosassa vanha jo kuivunut haava, jonka alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa.

Flori on noin 55 cm ja 35 kiloa.

Päivitykset

26.2.2022
Flori matkasi vihdoin omaan kotiinsa. Onnea Flori!

6.1.2022
Ihania uutisia Florille, hänet on nyt varattu omaan kotiin.

20.10.2021
Herkkä Flori tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

*******************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Flori saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Flori on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: