Kodin saanut koira: FLUBBER

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
12.12.2020

Ioana Bodea on romanialainen, eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hän käyttää eläinten parissa. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiäkin ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille, jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa, niin myös Flubber.

Ioana pelasti Flubberin tammikuussa Slatinan kunnalliselta koiratarhalta. Ioana ei pystynyt kääntämään katsettaan tästä hurmaavasta nuoresta pojasta, joka vaikutti avoimelta ja ihamisrakkaalta kaikista kokemuksistaan huolimatta. Hän uskoi vahvasti, että Flubberin kaltaiselle koiralle vielä voisi löytyä se oma, rakastava loppuelämän koti ja niin Flubber päätyi Cosoban tarhalle ja nyt myös Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Nyt noin parivuotias, leikkisä Flubber on sopeutunut uuteen elämäänsä Cosoban tarhalla ongelmitta. Flubber on aktiivinen, elämäniloinen ja sosiaalinen nuorukainen, joka on ystävällinen kaikkia tapaamiaan ihmisiä ja koiria kohtaan, kokoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Se ei tarhaympäristössä jännitä ihmeemmin mitään ja suhtautuu uusiin juttuihin uteliaasti ja positiivisesti. Flubber voisikin varmasti sopia monenlaiseen kotiin ja perheeseen, esimerkiksi leikkisän koiran kaveriksi.

Nuoren, aktiivisen, tarhaelämään kyllästyneen koiran tavoin Flubberilla riittää energiaa vaikka muille jakaa. Flubber tuleekin tulevassa kodissaan varmasti tarvitsemaan runsaasti aktivointia ja liikuntaa pysyäkseen tyytyväisenä. Kokopäiväiseksi sohvaperunaksi tästä ilopilleristä ei ole.

Hihnakävelyä Flubber on päässyt tarhalla Ioanan kanssa jo kokeilemaan ja kuten kaikki muukin, se sujui pojalta kuin vanhalta tekijältä. Flubber odottaakin innolla jo vauhdikkaita lenkkejä ja leikkihetkiä oman perheen kanssa. Flubber haukkuu tarhalla jonkin verran, pääasiassa kuitenkin ihan asiasta halutessaan päästä häkistään ulos juoksemaan tai kaivatessaan ihmisen huomiota. Onkin ihan sydäntä särkevää ajatella, että tämä hurjan ihmisrakas koira nyt joutuu viettämään päivänsä pääasiassa ilman ihmisen seuraa.

Flubberilta löydettiin 16.9. kasvain genitaalialueelta ja kasvain paljastui Stickerin sarkoomaksi. Voit lukea Stickeristä lisää täältä. Flubberin solusalpaajahoidot aloitettiin heti ja paranemisessa kestää yleensä noin 1,5 kuukautta. Stickerin sarkooma vastaa hoitoon yleensä todella hyvin. Päivitämme Flubberin vointia hoidon aikana myös tänne sen profiiliin.

Flubber on isohko, keskikokoinen koira: noin 50 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa.

Päivitykset

12.12.2020
Tänään oli vihdoin se päivä, kun Flubber saapui Suomeen omaan kotiinsa. Onnea Flubber!

2.11.2020
Hyviä uutisia Flubberille! Hurmaava poika on tänään varattu omaan kotiin.

20.9.2020
Joskus elämä heittää yhtäkkiä kärrynpyörää. Flubberin matkustuspäivä kolkutteli ihan nurkan takana, mutta viime hetkillä sen genitaalialueelta löydettiin kasvain, joka paljastui Stickerin sarkoomaksi. Voit lukea Stickeristä lisää täältä. Flubberin solusalpaajahoidot aloitettiin heti ja paranemisessa kestää yleensä noin 1,5 kuukautta. Stickerin sarkooma vastaa hoitoon yleensä todella hyvin. Päivitämme Flubberin vointia hoidon aikana myös tänne sen profiiliin.

Stickerin sarkoomasta johtuen sen varannut perhe kuitenkin päätyi perumaan varauksen ja Flubber palautui adoptio-ohjelmaan kotia etsiväksi.

1.6.2020
Voisiko paremmin enää kesä alkaa? Flubber on tänään varattu omaan kotiin!

4.5.2020
Energinen Flubber menee innosta sykkyrälle päästessään välillä kirmaamaan vapaana tarhan pihamaalle. Flubberin profiiliin lisättiin vapun kirmailuhetkestä sydäntä lämmittävä juoksukuva.

13.4.2020
Iloinen Flubber hypähteli Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa loppuelämän kotiaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Flubber saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Flubber on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Flubberin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

4

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: