Päivitetty 03.10.2019

Kotia etsivä koira: FOZZIE


Syntymäaika: 5/2019
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
ei kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

3.10.2019
One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat viettävät jonkin aikaa tämän tarhan yhteydessä olevalla klinikalla, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Romaniassa syntyy valtavat määrät pentuja niin omistetuille kuin hylätyillekin koirille. Kotikoiria ei ole useinkaan steriloitu, ja niinpä pennut ovat kuluerä, josta halutaan päästä eroon. Niitä hylätään joskus myös vilkasliikenteisille paikoille, ehkä siinä toivossa, että joku hyväsydäminen ihminen löytäisi koiralapset. Näin kävi myös pikkuiselle Fozzielle ja veljelleen Scooterille: ne oli jätetty oman onnensa nojaan Cosoban kaupungintalolle.

Syyskuussa kun Kulkurien tyypit jälleen matkasivat tarhalle, Fozzie oli intopinkeänä häkissään heitä vastassa. Fozzien innostui niin paljon kun huomasi jotain tapahtuvan ja ihmisten saapuvan sen häkkiin, että se ei edes haukkunut, vaan kiljui innoissaan. Kun vieraat pääsivät häkkiin Fozzie hyppi ihmisiä vasten ja syliin ja juoksi ympäriinsä kykenemättä rauhoittumaan. Hepulin hieman tasaantuessa loppui kiljuminen, mutta rauhalliseksi ei Fozzieta voi kuvailla missään kohtaa vierailuamme. Fozzie on rohkea pentu, joka tulee muitta mutkitta iholle, mutta tottumattomuus lienee osasyy suuren luokan hepulille. Tulevalta kodilta vaaditaan jonkin verran huumorintajua sekä myös valmiutta tarjota tekemistä tälle duracelille. Fozzie on päättäväinen kaveri. Huomatessaan Essin tavarat (namitasku ym) kopin päällä, yrittää toistuvasti päästä hyppäämään niiden luo, vaikkei kokonsa puolesta pääse lähellekään. Yrittänyttä ei laiteta, lienee Fozzien motto.

Fozzie on noin 8kg, 40cm tällä hetkellä ja se tulee todennäköisesti kasvamaan isohkoksi keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

3.10.2019
Fozzie riemastui valtavasti vieraista, eikä tiennyt miten päin olisi ollut. Se on rohkea, reipas pentu, joka tulee tarvitsemaan sallittua tekemistä jottei se itse kehitä sellaista omaa kivaa, mistä ei ehkä kotiporukka ole yhtä innoissaan.

12.9.2019
Fozzie aloitti sen ikioman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa. Aktiivimme tapasivat Fozzien elokuussa. Fozzie on hyvin reipas pieni mies. Se on avoin ja sosiaalinen pentu, joka tulee suoraan pusuttelemaan vieraitakin ihmisiä. Iloinen karvanaama on myös löytänyt äänensä: se vinkuu ja vähän haukahteleekin herkästi, sitenhän saattaa vaikka saada ihmisen huomiota! Fozzie asuu veljensä ja kolmannen pennun kanssa samassa häkissä, ja riehuu innolla ikätovereidensa kanssa – juuri kuten pienen pennun kuuluukin tehdä.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa. Siihen mennessä, kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.

Fozzie saapuu Suomeen leikattuna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fozzie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kulkuun, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Fozzien yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa