Kodin saanut koira: MELVIN

Syntymäaika: Noin 5/2019
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

9.10.2019
One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat viettävät jonkin aikaa tämän tarhan yhteydessä olevalla klinikalla, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Romaniassa syntyy valtavat määrät pentuja niin omistetuille kuin hylätyillekin koirille. Kotikoiria ei ole useinkaan steriloitu, ja niinpä pennut ovat kuluerä, josta halutaan päästä eroon. Niitä hylätään joskus myös vilkasliikenteisille paikoille, ehkä siinä toivossa, että joku hyväsydäminen ihminen löytäisi koiralapset.

Melvin tuotiin One Rescuen tarhalle eräänä päivänä. Mistä Melvin on lähtöisin, mistä poitsu löydettiin, sitä ei tarina kerro.

Kun aktiivimme kävivät tarhalla syyskuussa, he tapasivat myös Melvinin. Se juoksi iloisesti muiden koirien joukossa sisäpihalla, tutkii, haistelee ja suhtautuu ihanan uteliaasti kaikkeen mahdolliseen. Melvin hakeutuu reippaasti ja avoimesti ihmisen lähellä ja pyllähtää pentumaisesti nauttimaan rapsutuksista milloin ja miten vaan sille sopii. Melvin suhtautuu myös kovin luottavaisesti myös vieraisiin tällä hetkellä ja kellahtaa myös selälleen nautiskelemaan mikäli ihminen vaan jaksaa sitä rapsuttaa.

Melvin saa välillä isoilta köniin kun se uteliaasti tunkee vähän kaikkialle. Ei kuitenkaan ole siitä sen kummemmin moksiskaan, uskoo, kun isommat sanoo, mutta jatkaa heti reippaana omia touhujaan ja saattaa jo hetken kuluttua olla uudelleen ongelmissa, kun juoksee vahingossa päin jotain äksyilijää. Aktiivimme kertoivat myös Melvinilla olevan aivan ihana pentumaha ja se tassutteli tiensä kaikkien sydämiin.

Ikää Melvinilla on nyt noin 4-5kk ja kokoa noin 40-45cm, 8-10kg. Melvinin on arvioitu kasvavan keskikokoiseksi koiraksi aikuisena, noin 55cm, 20-25kg.

Päivitykset

19.1.2020
Kultainen Melvin lensi kotiinsa Suomeen 18.1.2020. Kaikkea hyvää koko perheelle.

21.12.2019
Melvin varattiin omaan kotiin <3

9.10.2019
Melvin astuu Kulkurien adoptio-ohjelmaan.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.

Melvin saapuu Suomeen leikattuna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Melvin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kulkuun, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Melvinin yhteyshenkilö on Mia Takolander.

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: