Kodin saanut koira: SCOOTER

Syntymäaika: 5/2019
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

3.10.2019
One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat viettävät jonkin aikaa tämän tarhan yhteydessä olevalla klinikalla, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Romaniassa syntyy valtavat määrät pentuja niin omistetuille kuin hylätyillekin koirille. Kotikoiria ei ole useinkaan steriloitu, ja niinpä pennut ovat kuluerä, josta halutaan päästä eroon. Niitä hylätään joskus myös vilkasliikenteisille paikoille, ehkä siinä toivossa, että joku hyväsydäminen ihminen löytäisi koiralapset. Näin kävi myös pikkuiselle Scooterille ja veljelleen Fozzielle: ne oli jätetty oman onnensa nojaan Cosoban kaupungintalolle.

Aktiivimme matkusti tarhalle jälleen syyskuussa ja kertovat tapaamisesta Scooterin kanssa näin: “Jännittää ihmisiä enemmän kuin sisaruksensa. Jää myös riehuvan Fozzien ja ja saksaan varatun vaalean sisaren jyräämäksi, kun ei ole samanlainen päällepäsmäri. Häntä heiluu koko ajan, mutta kokee turvallisemmaksi tuumailla tilannetta alkuun hieman etäämmältä. Vierailun edetessä tulee kyllä ihmistä nuuskimaan ja syö kädestä, mutta kosketusta jännittää ja väistää. Muiden hyppiessä ihmisen jalkoja vasten kärsimättömänä namien toivossa, istuu Scooter kauniisti ihmisen edessä ja odottaa omaa namiaan. Kotona voisi hyötyä rohkeasta, mutta kiltistä koirakaverista. Toivottavasti pääsee pian kotiin reipastumaan.”

Joillekin koirille tarhalla asuminen on rankempaa ja jännittävämpää kuin toisille. Scooter kuuluu heihin joka ehdottomasti hyötyisi siitä, että pian pääsisi kotioloihin.

Scooter on nyt noin 8 kilon painoinen, ja korkeudeltaan noin 40 cm. Se tulee todennäköisesti kasvamaan isohkoksi keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

21.12.2019
Ihmeelliset ovat välilä teknologian tiet. Scooterin elämään kuuluu hyvää, nuori herra tuli varatuksi ja pääsi matkaamaan omaan kotiin “äkkilähdöllä”, 14.12.2019.

3.10.2019
Aktiivimme tapasivat herttaisen Scooterin syyskuussa ja totesivat sen eroavan sisaruksistaan melko paljon. Scooter on hellyyttävä pienokainen, joka hyötyisi kovasti siitä, että pääsisi pian matkustamaan kotioloihin.

12.9.2019
Scooter aloitti sen ikioman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa, kun olimme sen tavanneet elokuun reissulla tarhalle. Scooter on valloittava pikkuinen. Se on veljensä tavoin avoin ja sosiaalinen pentu, mutta aavistuksen herkemmän oloinen haaveilija kuin Fozzie. Sileäkarvaisella Scooterilla on eläväiset korvat ja veikeä  Barbapapan muotoinen kuvio rinnassa. Scooter asuu veljensä ja kolmannen pennun kanssa samassa häkissä, ja touhuaa innolla ikätovereidensa kanssa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa. Siihen mennessä, kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.

Scooter saapuu Suomeen leikattuna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Scooter on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kulkuun, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Scooterin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: