Kodin saanut koira: HELI (nyk. Helmi)

Syntymäaika: 6/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.6.2022

Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parissa. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille, jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa. Yksi näistä on Heli.

Nyt arviolta noin puolitoistavuotias Heli on löytynyt kuluneena vuonna harhailemasta kadulta Ioanan kotikylässä. Koska Heli on luonteeltaan niin ihmisrakas ja sosiaalinen ja se hakeutui aktiivisesti ihmisten luokse, uskoo Ioana että se on hylätty entisestä kodistaan. Hän otti siis Helin turvaan Cosoban tarhalla, missä Heli nyt odottelee oman kodin löytymistä.

Heli jakaa häkkinsä tällä hetkellä Alfredo-uroksen kanssa ja kaksikko tulee erinomaisesti toimeen keskenään. Nuorilla koirilla on hyvät leikit menossa häkissään ja ne kommunikoivat kohteliaasti keskenään. Heli voisi varmasti tulevassa kodissaan arvostaa leikkisää koirakaveria, mutta pärjäisi varmasti myös ainoana koirana jos lähipiirissä olisi mukavia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa.

Ihmisten kanssa Heli on todella sosiaalinen, iloinen ja rakastava pusutyttö. Se ottaa vieraat avosylin vastaan, nousee heitä vasten ja jakelee onnellisena märkiä pusuja. Heli yrittää vimmatusti painautua niin lähelle ihmistä kuin mahdollista ja ihmisseura ja läheisyys ovat sille varmasti tärkeitä asioita. Namitkin ovat aika kivoja, mutta parasta on Helin mielestä kuitenkin ihmisen jakamaton huomio.

Nuori ja energinen Heli nauttisi varmasti elämästä perheessä, jossa se saisi aktiivisesti olla mukana arjen jutuissa ja missä lenkkejä, leikkihetkiä ja aktivointia olisi runsaasti. Voisimme kuvitella, että hylätyksi tulleella Helillä tulevassa kodissaan saattaa mennä jonkin aikaa yksinolon opetteluun, joten Helille ideaalisessa kodissa sen ei tarvitsisi heti jäätä pitkiksi ajoiksi yksin.

Kooltaan Heli on keskikokoinen koira, noin 47 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa.

Päivitykset

11.6.2022
Heli, uudelta nimeltään Helmi, saapui omaan kotiinsa Suomeen. Onnea Helmi!

3.5.2022
Heli on tänään varattu omaan kotiin!

2.4.2022
Yhdistyksen aktiivit tapasivat herttaisen Helin taas Cosoban tarhalla maaliskuun lopussa. Helillä ja Alfredo-kämppiksellä oli edelleen yhtä leppoisa ja iloinen meininki kuin aiemminkin, ja Heli on kaikin tavoin säilyttänyt iloisen elämänasenteensa. Tämä pusutyttö olisi ihan valmis omaan kotiin!

Helin profiiliin lisättiin pari uutta kuvaa ja hauska video.

4.1.2022
Helin profiiliin lisättiin uusi video ihmisrakkaasta tytöstä!

13.12.2021
Heli aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Heli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Heli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Helin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos (adoptioyhteydenotot vain sähköpostitse)

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: