Kodin saanut koira: HELKA, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2010
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One rescue association / Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
30.05.2020
Adina Vladut on eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Kaikki Kulkurien Suomeen tuomat koirat kulkevat tämän klinikan läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Vuonna 2015 Adina vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen, johon rakentui Cosoban tarha. Vuonna 2017 Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen, jonka kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria. Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Tarhalle tuodaan koiria surullisen usein. Koirat voivat olla joko kadulta tai tien laidasta löydettyjä, taikka suoraan kotoa tuotuja, kun perhe on päättänyt luopua koirastaan syystä tai toisesta. Koirilla voi olla takanaan kaduilla eloa koko elämänsä tai vain viikkoja, ehkä kuukausia.

Yksi omaa kotiaan etsivä koira Cosoban tarhalla on Helka. Herttainen Helka on todella ihmisrakas hieman iäkkäämpi, arviolta noin 10-vuotias, sosiaalinen rouva. Se on todella iloinen, rauhallinen ja hyväntahtoinen. Helka nauttii myös vierailta ihmisiltä saadusta huomiosta ja se jää aivan lähelle rapsutusten toivossa. Ihana Helka ei arkaile vieraita lainkaan. Tarhaolosuhteissa Helkan turkki on päässyt huonoon kuntoon ja se tulee myös vaatimaan säännöllistä hoitoa Suomessa omassa kodissaan. Helka sietää hyvin esimerkiksi pentujen häsläämistä tarhalla, mutta se on todella tarkka omista resursseistaan ja tarvittaessa puolustaa niitä, esimerkiksi nameja tai ruokaa, muilta koirilta. Helka ei juurikaan hauku tarhalla, mutta kotiutumisen myötä käytös voi toki muuttua.

Helkalla on arvion mukaan painoa noin 25 kg ja säkäkorkeutta noin 55 cm.

Helka on sairastanut aikaisemmin stickerin sarkooman. Aikaisemmin Helka on jäänyt auton alle, jonka seurauksena sille on jäänyt vanhoja vammoja. Helka ajoittain laahaa oikeaa takajalkaa.

Suomalaisen ortopedin lausunnon mukaan lantio on vinossa / painunut kasaan ja murtuman seurauksena myös todennäköisesti tullut vakava lonkan nivelrikko. Todennäköisesti koira tarvitsee jatkuvaa kipulääkitystä. Kivuttomaksi tilan voisi saada lonkkaproteesilla, jos toki jalka oireilee paljon ja myös hermostopuutosta, voi myös amputaatio olla vaihtoehto kroonisen kivun lievitykseen.

Helkan tilanteesta ja sen mahdollisesta hoidosta Suomessa saat lisäinfoa Helkan yhteyshenkilöltä. Oikean tyyppisen hoidon ja lääkityksen avulla Helkalla on hyvät mahdollisuudet elää loppuelämä oman perheen luona rakastettuna Suomessa vanhoista vammoista huolimatta.

12.12.2020
Helka saapui Suomeen omaan kotiin.

22.11.2020
Helka on varattu Suomeen omaan kotiin! Onnea Helkalle ja sen tulevalle perheelle <3

30.05.2020
Helka on lisätty adoptio-ohjelmaan.

_________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Helka saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.  Lisäksi Helka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Helkan yhteyshenkilönä toimii Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: