Kodin saanut koira: HONEY POPS (Murotiimi), nyk. PEPPI

Syntymäaika: 12/2018
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Pirkanmaa
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta
4.3.2020
Murotiimiksi nimetyn pentueen tarina alkoi siitä, kun romanialainen vanhempi rouva löysi pennut pellolta ja alkoi ruokkia niitä. Kesällä 2019 pennut pääsivät lopulta Adina Vladutin perustaman One Rescue Associationin tarhalle turvaan.
Vuoden 2019 heinäkuiselta reissulta adoptio-ohjelmaamme valikoitui neljä pentua; Choko Pops, Cheerios, Rice Krispies ja Weetabix. Pentueeseen kuului myös ihastuttava Honey Pops, joka kuitenkin kesällä oli vielä liian arka adoptio-ohjelmaan. Aktiiviemme tavatessa Honey Popsin seuraavan kerran syyskuussa 2019, oli hunajatypykkä reipastunut niin paljon, että sekin pääsi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään itselleen loppuelämän kotia!

Tarhalla Honey Pops suhtautui vieraisiin ihmisiin uteliaasti. Ihmisen lähestyessa Honey Pops kuitenkin vetäytyi hieman kauemmaksi, mutta palasi hetken päästä takaisin hakemaan nameja. Namit Honey Pops rohkeni tarhalla ottaa kädestä ja se jäi ihmisen lähelle niitä syömään. Sisarustensa rohkaisemana se uskaltautui lopulta jopa kurkottelemaan kohti vieraan ihmisen kasvoja.

Tammikuussa 2020 Honey Popsia kohtasi valtava onni ja se sai mahdollisuuden päästä Suomeen opettelemaan kotikoiran taitoja. Muutos oli ymmärrettävästi Honey Popsille iso järkytys, sillä se oli tottunut elämään tarhalla sisarustensa kanssa ja sen kokemukset ympäröivästä maailmasta olivat todella rajalliset. Ensimmäisessä kotihoitopaikassa Honey Pops (kutsumanimeltään nykyisin Peppi) oli ainoana koirana. Kuukauden hoitojakson jälkeen Pepille alettiin etsiä uutta hoitopaikkaa, sillä ilman koirakaverin tukea Peppi ei edennyt uusien asioiden harjoittelussa juurikaan. Helmikuun loppupuolella Peppi siirtyikin kotihoitoon Pirkanmaalle, jossa sillä on sekä koira- että kissakaveri.

Peppi on tottunut kotihoidon aikana asumaan kerrostalossa ja tuleva kotikin voisi vallan hyvin olla kerrostalossa, kunhan talo ei ole aivan kaupungin keskustassa ja lähettyvillä on myös rauhallisempia ulkoilualueita. Kotihoitajan mukaan Peppi on myös melko itsenäinen nuori neito, eli tiiviisti ihmisen lähellä viihtyvää koiraa Pepistä ei välttämättä koskaan tule, vaikka rapsutukset ovatkin Pepin mielestä oikein mukavia. Kovat äänet ja riehakas meno saavat Pepin kuitenkin vielä toisinaan hämilleen ja levottomaksi.

Koska Peppi selkeästi nauttii toisten koirien seurasta, ei Peppiä tulla adoptoimaan ainoaksi koiraksi.  Pepin kohdalla on tärkeää osata lukea koiraa ja sen mahdollista stressaantumista. Aivan pienten lasten kanssa samaan talouteen Peppiä ei myöskään tulla adoptoimaan. Lapset, jotka ymmärtävät antaa koiralle tilaa sekä rauhaa ja ovat tottuneet elämään koirien kanssa, saattaisivat Pepin mielestä varmasti olla ihan mukavia.

Hoitotoimenpiteet, kuten esim. harjaus sujuu Pepin kanssa ongelmitta. Peppi osaa myös itse ilmoittaa milloin sen pitää päästä pihalle ja remmissä se kulkee vallan hienosti. Kuten muutkin Murotiimin pennut, myös Peppi on todellinen kultakimpale.

Honey Pops painaa n. 20 kg ja on n. 50 cm korkea.

Päivitykset
18.4.2020
Vihdoin koitti se päivä, jolloin Peppi muuti ikiomaan kotiinsa. <3 Onnea Peppi ja Pepin uusi perhe!

28.3.2020
Pepin sisarukselle oli teetetty DNA-testi, josta selvisi, että murosisarusten geeneistä löytyy vähintään neljänneksen verran saksanpaimenkoiraa sekä 10-20% chow chow ja kultaista noutajaa.

4.3.2020
Peppi on ehtinyt olla uudessa hoitopaikassaan nyt n. 1,5 viikkoa ja mikä muutos Pepissä onkaan tapahtunut! Peppi asustelee kerrostalossa, jonka rapussa ja hississä kulkeminen on alusta asti sujunut ongelmitta. Hoitopaikan kissan ja koiran kanssa Peppi on myös tullut ongelmitta toimeen. Lisäksi Peppi on tehnyt suuren osan ulkoiluista aivan yksin, sillä koirakaverin kanssa menee niin hurja vetovaihde päälle, että ulkoilu on haastavaa! Yksin lenkkeillessään Peppi  tykkää jäädä haistelemaan jokaisen hajun tarkasti, minkä takia lenkkeihin pitääkin varata reilusti aikaa. Peppi on ollut myös siinä mielessä hyvin onnekas, että nykyisessä hoitopaikassaan se on päässyt jo useampaan kertaan tapamaan veljeään Cheeriosta, jonka kanssa leikkihetket ovat olleet vähintäänkin riehakkaita. Yksinolot ovat sujuneet Pepillä oikein hyvin. Yksin jäädessään se saattaa vinkua jonkin aikaa, kunnes rauhoittuu omalle paikalleen. 

22.2.2020
Honey Pops eli Peppi siirtyi kotihoitoon Pirkanmaalle, jossa sillä on koirakaveri antamassa tukea ja turvaa uusien asioiden opettelussa. Jännityksellä odotetaan millainen koira uudessa hoitopaikassa kuoren alta astuu esiin!

25.1.2020
Hieman ujo mutta sitäkin ihastuttavampi Honey Pops (kavereiden kesken Peppi) on ehtinyt olla Suomessa nyt viikon verran. Ulkoilu ja hihnassa oleminen jännittää HP:tä vielä sen verran, että ulkoilemaan hän ei vielä ole rohkaistunut. Ajan myötä myös ulkomaailma varmasti avautuu Pepille. Uusia asioita on tullut Pepillelle hurjasti myös sisätiloissa. Ihmisiä Peppi vielä vierastaa, mutta kotihoitajan se on hyväksynyt turvalliseksi ihmiseksi, jolta saa herkkuja ja joka saa jo silittääkin. Pepille oli varmasti suuri järkytys joutua eroon sisaruksistaan, joiden kanssa se ehti viettää tarhaoloissa pitkään kaiken aikansa. Koirakaverin puuttuminen lisäsi Pepin epävarmuutta. Kotihoitoon tulikin tueksi kotihoitajalle tuttu, reipas koira. Koiraseuran myötä Peppi on rohkaistunut hurjasti!

18.1.2020

Normaalia rankempi matka Suomeen päättyi lopulta onnellisesti ja Honey Pops pääsi Varsinais-Suomeen, josta etsii nyt omaa loppuelämän kotia!

16.1.2020
Honey Popsia potkaisi onni ja se lentää Suomeen kotihoitoon lauantaina 18.1! Tervetuloa ihana hunajatyttö!

8.1.2020
Aika kuluu ja edelleen kaunis Honey Pops odottaa Cosoban tarhalla, että ikioma koti löytyisi.  Se on ehtinyt tulla jo siihen ikään, että siirtyy Kulkureiden adoptio-ohjelmassa aikuisiin koiriin. Joulukuussa 2019 aktiivimme tapasivat Honey Popsin. Honey Pops jakaa häkkinsä veljiensä Cheeriosin ja Choko Popsin kanssa. Tässä porukassa Honey Pops on kuin se perheen ujo pikkusisko, joka ei oikein uskalla ottaa omaa tilaa veljesten riehuessa ympärillä. Pelokkaalta tai äärimmäisen aralta Honey Pops ei vaikuta, mutta tarhaoloissa se mieluummin pysyttelee taka-alalla eikä halua tehdä itsestään numeroa. Tämä uskomattoman kaunis tyttö hyötyisi aivan varmasti hurjasti siitä, että se pääsisi rauhalliseen ja rutiininomaiseen, virikkeistettyyn kotiympäristöön. Rauhallisen kuoren alta kuoriutuisi ajan saatossa varmasti todellinen timantti!

28.9.2019

Riks, raks ja Honey Pops! Hunajainen Honey Pops aloittaa kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Honey Pops saapuu Suomeen steriloituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Honey Pops on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Mikäli Honey Pops kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä koiran yhteyshenkilöön ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Honey Popsin yhteyshenkilönä toimii Kira Suomalainen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: