Kodin saanut koira: IANA

Syntymäaika: Noin 11/2017
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

(Päivitetty 20.7.2018)
One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkäri Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös henkilö joka johtaa usean sadan koiran koiratarhaa Cosoban kylässä. Tarha on iso, sitä rakennetaan ja kehitetään kokoajan ja Adinalla on sekä palkattuja työntekijöitä kuin myös vapaaehtoisia työntekijöitä. Jokainen koira joka saapuu Suomeen Kulkurien avulla, tulee myös Onevetin kautta, jossa koiraa valmistellaan matkaa varten, tehdään tarpeelliset tutkimukset yms.

Iana löydettiin yhdessä pienen uroksen, Georgin kanssa tammikuisena pakkaspäivänä, jolloin alueella oli paha lumimyräkkä.  Aktiivimme matkustivat touko-kesäkuun vaihteessa Romaniaan ja tapasivat silloin myös tämän herttaisen, mutta pölmistyneen kaksikon Cosoban tarhalla. Kun katsoo kuvia, niin näkee Ianan silmistä, että tyttö ei oikein tiedä mitä ajatella tästä tilanteesta. Iana oli kuitenkin juuri ennen tapaamista siirretty Georgin kanssa tähän aitaukseen ja tästä syystä hän oli hieman huolestunut. Iana oli myös juuri steriloitu ja myös tämä vaikutti tytön mielialaan, vielä toistaiseksi.

Iana on arvion mukaan noin 9-10 kuukauden ikäinen ja kooltaan tällä hetkellä noin 25cm, 3-5kg.

Tapasimme Ianan jälleen heinäkuussa. Hän asuu yhä Georgin ja muutaman muun koiran kanssa samassa aitauksessa, joka on vanhassa navetassa. Navetta on tavallaan aika kolkko paikkaa ja se on myös hieman syrjemmässä. Hyvä siinä mielessä, että tarhalla tapahtuvien rakennustöiden äänet ei kantaudu tänne niin hyvin, mutta huonoa siinä mielessä, että ihmiskontakteja ei tule niin paljon kuin mitä tulisi päärakennuksen äärellä. Iana on vielä kovin ujo ja jopa tavallaan arka ihmistä kohtaa. Hän on tottumaton ihmisten kanssa. Hän edelleen hakee paljon tukea muilta koirilta ja hyötyy kyllä paljon toisen koiran tuesta. Iana ei ole kuitenkaan koskaan kokenut tarvetta puolustautua ihmiseltä, vaan enemmän alistuu kohtaloonsa mikäli hänet joudutaan ottamaan kiinni jonkun asian vuoksi. Rauhallinen ympäristö on Ianalle tärkeä.

Päivitykset

13.10.2018
Iana pääsi tänään lentämään Suomeen ja matkata yhdessä perheensä kanssa omaa kotia kohti.

20.9.2018
Tänään Ianalle kantautuu ihania uutisia. Oma koti ja perhe löytyi ja varaus tehtiin.

20.6.2018
Iana haki kovasti turvaa niin Georgista, kuin aitauksen muista koirista. Tyttö voisikin hyötyä siitä, että pääsisi toisen, kiltin ja tasapainoisen  koiran kaveriksi. Lapsiperheeseen Iana luovutuetaan harkinnanvaraisesti. Selvästi paikka pelotti Ianaa melkoisesti ja olisikin hyvä mikäli tämä nuori tyttö pian pääsisi tekemään matkan kotiin.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Iana saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Iana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ianan yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: