Kodin saanut koira: GEORG (nyk. Nuka)

Syntymäaika: Noin 11/2017
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

(Päivitetty 20.7.2018)
One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkäri Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös henkilö joka johtaa usean sadan koiran koiratarhaa Cosoban kylässä. Tarha on iso, sitä rakennetaan ja kehitetään kokoajan ja Adinalla on sekä palkattuja työntekijöitä kuin myös vapaaehtoisia työntekijöitä. Jokainen koira joka saapuu Suomeen Kulkurien avulla, tulee myös Onevetin kautta, jossa koiraa valmistellaan matkaa varten, tehdään tarpeelliset tutkimukset yms.

Georg löydettiin yhdessä pienen nartun, Ianan kanssa tammikuisena pakkaspäivänä, jolloin alueella oli paha lumimyräkkä.  Aktiivimme matkustivat touko-kesäkuun vaihteessa Romaniaan ja tapasivat silloin myös tämän herttaisen, mutta pölmistyneen kaksikon Cosoban tarhalla. Georg oli kuitenkin juuri ennen tapaamista siirretty Ianan kanssa tähän aitaukseen ja tästä syystä hän oli hieman huolestunut. Georg oli myös juuri kastroitu ja myös tämä vaikutti pojan mielialaan, vielä toistaiseksi.

Georg on arvion mukaan noin 9-10 kuukauden ikäinen ja kooltaan tällä hetkellä noin 25cm, 3-5kg.

Tapasimme Georgin jälleen heinäkuussa. Hän asuu yhä samassa aitauksessa Ianan ja muutaman muun koiran kanssa. Tämä aitaus sijaitsee vanhassa navetassa, joka itsessään on melko kolkko ja hieman syrjässä. Tavallaan tämä on hyvä, koska rakennustyöstä aiheutuva meteli ei kuulu niin hyvin tänne mutta toisaalta se myös tarkoittaa sitä, ettei koirat pääse niin paljon tekemisiin ihmisten kanssa kuin päärakennuksen luona olevat koirat. Georg tulee tarvitsemaan aikaa, rauhallisuutta ja hyötyisi tosiaan toisesta koirasta varmaan erittäin paljon. Georg tulee toimeen hyvin aitauksessa olevien koirien kanssa ja innostuu myös leikkimään niiden kanssa. Ihminen jännittää Georgia vielä kovin, mutta hän ei kuitenkaan ole kokenut tarvetta puolustautua vaan alistuu siihen, että ihminen hänet ottaa kiinni, jos on tarvetta.

Aiemmat päivitykset

10.9.2018
Georgista tuli Nuka ja hän saapui kotiinsa 1.9.2018.

29.8.2018
Georg varattiin omaan kotiin, missä häntä jo kovasti odotetaan.

20.6.2018
Georg haki kovasti turvaa niin Ianasta, kuin aitauksen muista koirista. Poika voisikin hyötyä siitä, että pääsisi toisen, kiltin ja tasapainoisen  koiran kaveriksi. Lapsiperheeseen Georg luovutuetaan harkinnanvaraisesti. Selvästi paikka pelotti Georgia melkoisesti ja olisikin hyvä mikäli tämä nuori poika pian pääsisi tekemään matkan kotiin.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Georg saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Georg on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Georgin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: