Kodin saanut koira: LAURIA (nyk. Moon Ping)

Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloida
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
4.11.2018
Lauria on romanialainen koditon koira. Se päätyi Kulkurien yhteistyötarhalle Carpeen emonsa Lydian vatsassa. Lauria on nyt läpikäynyt rokotusohjelman, se on terve ja reipas nuori neiti ja sen on aika etsiä oma koti Suomesta. Lauria on varsin tavallinen reipas ja touhukas pentu, mutta ei ole ennen rokotusohjelman valmistumista juurikaan tavannut uusia ihmisiä muuten kuin häkkinsä läpi. Tarhalla asuvan suomalaisen eläinsuojelijan Veeran kanssa Lauria on kiinnostunut ja innokas ja se vipeltää Veeran perässä, kun tämä puuhailee sen häkissä. Lauria tykkää kyllä rapsutuksista, mutta se ei yleensä malta olla sylissä pientä hetkeä kauempaa. Lauria asuu tällä hetkellä häkissään kaksin emonsa Lydian kanssa, mutta tavoitteena on saada sille tarhan toisesta kodittomasta pennusta myös oman ikäistään seuraa.

Laurian emo on noin 45- senttinen ja 15- kiloinen, mutta Lauriasta todennäköisesti kasvaa jonkun verran isompi. Se on kasvanut hurjaa vauhtia alusta asti ja se on jo nyt, vajaan kolmen kuukauden ikäisenä, lähellä emonsa korkeutta. Lydian talteen noukkinut nainen kertoi, että samalla pellolla asui iso laumanvartijatyyppinen uros, joka saattaisi olla Laurian isä, mutta tämä nyt toki ei ole millään tavalla varmaa. On kuitenkin varauduttava, että Lauriasta kasvaa isokokoinen koira.

Päivitykset
26.1.2019
Upea Lauria lensi tänään omaan kotiinsa ja asettui välittömästi taloksi. Se sai myös uuden nimen ja on nyt Moon Ping. Onnea Moon Ping ja perhe.

24.11.2018
Sydäntenmurskaaja Lauria on varattu omaan kotiin. Kiitos kaikille Lauriasta kiinnostuneille.

4.11.2018
Lauria aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Lauria tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Lauria saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lauria on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: