Kodin saanut koira: LOEL

Syntymäaika: 04/2022
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

20.4.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Loel päätyi tarhalle ollessaan vain kahden kuukauden ikäinen pentu, kun Carmen löysi tämän pellolta ja otti pienokaisen hoiviinsa. Loel on asunut tarhalla vajaan vuoden ja jakaa häkkinsä kahden muun koiran kanssa, joista toinen on adoptio-ohjelmastamme löytyvä Panu.

Loelilla kerrotaan olevan todella kiinnostunut ja vekkuli luonne. Tästä kertoo se, että poika yrittää salaa varastaa ja syödä kaiken kumisaappaista nameihin, mitä vaan irti sattuu saamaan. Häkkiin mentäessä Loel hyppii ja hilluu joka suuntaan ja pitää päällä omaa showtaan, kuten nuori ja aktiivinen koira usein tekeekin. Loel ei hepuleistaan huolimatta vaikuta ylienergiseltä, mutta on silti iloinen ja leikkisä kaveri, jolla on tasapainoisen oloinen luonne. Loel selkeästi nauttii kosketusta ja häntä on helppo käsitellä. Silitettäessä ja rapsutettaessa poikaa hän painautuu kättä vasten.

Loelin tasapainoisesta luonteesta kertoo myös se, ettei tarhan häly näyttäisi vaikuttavan häneen juuri lainkaan. Häkissä tapahtuu pieni tappelu muiden koirien välillä toimijoidemme ollessa paikalla, mutta Loel ei tästä provosoitunut lainkaan. Hän tuumaili ja tutkaili tilannetta, ja antoi sen sitten vain olla. Loel ei tunnu hakevan turvaa ja tukea muista koirista, vaan on ennemmin itsenäinen ja rohkea tyyppi.

Loel voisi tasapainoisuutensa ansiosta sopia monenlaiseen perheeseen ja asuinympäristöön. Se pärjäisi todennäköisesti loistavasti ainoana koirana, mutta koirakaveristakaan ei olisi haittaa. Loel tulee tarvitsemaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi, sillä kaikki hihnalenkeistä sisällä asumiseen on hänelle täysin uutta. Loelin vekkulin luonteeen takia kodilta on löydyttävä myös paljon huumoria, sillä tämä poika varmasti keksii kepposia! Loelin uuden perheen tulee sitoutua kouluttamaan poikaa koiralähtöisillä, positiivisilla koulutusmetodeilla.

Loel on upean värinen hiukan hontelo nuori koira. Korkeutta hänellä on noin 60cm ja painoa noin 22 kilon verran. Loelia ei ole vielä kastroitu, mutta se tullaan tekemään ennen matkustamista Suomeen.

Päivitykset 

26.9.2023

Loel saapui oman ihmisensä luo Suomeen! Ihanaa elämää Loel ja perhe <3

6.6.2023

Ihana Loel sai hyviä uutisia: hänet on nyt varattu omaan kotiin!

20.4.2023

Loel tepsutteli iloisena adoptio-ohjelmaamme etsimään omaa kotia!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Loel saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Loel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Heidi Kurkinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: