Kodin saanut koira: LORU

Syntymäaika: 11/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa ( Onevet)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

2.4.2018

Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin  ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä.  Muun muassa ei- toivottuja pentuja hylätään tarhan läheisyyteen ja tuodaan tarhalle jatkuvasti.

Lorun ja Haikun toi tarhalle mies, joka kertoi tulevansa “hyvin kaukaa” kuultuaan kehuja Cosoban tarhasta, ja halusi jättää pennut sinne. Adina epäilee miehen kuitenkin olleen kyläläinen, sillä ei usko kenenkään ajavan satoja kilometrejä vain hylätäkseen kaksi koiranpentua. Pennut tuotiin tarhalle yhdessä ja kieltämättä niissä on paljon samaa näköä. Varmaksi ei kuitenkaan voi sanoa, ovatko ne sisaruksia. Ikä-arvio täsmää ja luonteeltaan pennut ovat hyvin samankanltaisia. Poikapentu Haiku luultavasti kasvaa Loru- tyttöä jonkin verran suuremmaksi.

Loru on herkkä ja uskomattoman suloinen ja kaunis tyttö. Loru vaikuttaa olevan Haikua hieman kainompi tapaus.  Sylissä se painautuu ihmistä vasten ja hakee tukea ja turvaa. Ympäristön tapahtumiin Loru suhtautuu uteliaan kiinnostuneesti, ja menee hyvin muun koiraporukan mukana tilanteisiin, kunhan saa rauhassa ja omaan tahtiin niitä ensin katsella. Lorun ei kuultu haukkuvan maaliskuisen vierailun aikana.

Loru vaikuttaa toistaiseksi melko rauhalliselta pennulta mutta varmasti kotioloissa tästäkin tytöstä löytyy turbovaihde, kuten pennuilta yleensä. Lorun olisikin hyvä päästä omaan kotiin tutustumaan turvallisesti maailmaan ja sen ihmeisiin. Tulevan kodin tulee ymmärtää, että herkkänä tyttönä Loru tarvitsee aikaa ja rauhallisen otteen kasvatuksessa ja sosiaalistamisessa. Positiivisesti vahvistaen puhkeaa tämä tyttö varmasti kukkaan omassa kodissaan. Lorun turkki oli tarhalle tuotaessa kovin ohut ja huonossa kunnossa. Tyttö onkin saanut tulovaheessa Simparica- lääkekuurin iho-oireisiin.

Loru jäänee aikuisena pieneksi keskikokoiseksi. n. 40cm ja  +/- 10kg.

5.5.2018

Iloinen Loru-tyttö tassutteli eilen ensimmäiset askeleensa Suomessa uuden omistajansa rinnalla. Onnea Lorulle ja perheelle!

7.4.2018

Onnekas Loru on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen. Kaikkea hyvää suloiselle pikku Lorulle ja tulevalle perheelle. <3

2.4.2018 

Loru aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, ja myös muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Loru kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Loru saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Loru on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: