Päivitetty 21.09.2020

Varattu koira: LUKEY (Armeijapojat)


Syntymäaika: n. 2/2020
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
21.9.2020
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

Romaniassa on tavallista, että kodittomiin koiriin törmää kaikkialla. Lienee mahdottomuus elää päivääkään ilman, että vastaan tulee vähintään yksi koditon ressukka. Siksipä ei ole ihme eikä mikään, että koiria voi löytyä vaikkapa armeijan parkkipaikalta. Ja nimenomaan sieltä löytyivät Armeijapojat, Orville ja Lukey, sekä kolmas, jo Saksaan varattu poikapentu, jotka tuotiin turvaan Cosobaan huhti-toukokuussa. Herttaiset pojat tulevat toimeen muiden koirien kanssa, mutta ihmisiä ne hieman vielä ujostelevat tottumattomuuttaan. Ne suhtautuvat ihmisiin kuitenkin kiinnostuneen uteliaasti ja varmasti ymmärtäväisen ihmiskontaktin ja positiivisten kokemusten myötä reipastuvat. Käsittely onnistuu ujostelusta huolimatta. Molemmat pojat haukkuvat, mutta eivät ole tyhjänhaukkujia, vaan reagoivat normaalisti ympärillään tapahtuviin asioihin.

Suloinen Lukey etsii kotia, jossa ollaan valmiita tukemaan ujon pennun rohkaistumista ja kasvua lempeydellä, koiralähtöisin menetelmin. Kotiutumisessa voisi olla merkittävää hyötyä siitä, että kotona olisi jo entuudestaan sosiaalinen koirakaveri.

Ruskea komistus Lukey on nyt noin seitsemän kuukautta vanha, ja kooltaan noin 50 cm korkea ja 15 – 17 kg. Lukey kasvaa todennäköisesti vielä hieman, luultavasti se ainakin rotevoituu aikuistumisen myötä.

Päivitykset
21.9.2020
Onnekas Lukey on varattu tänään omaan kotiin!

9.9.2020
Lukey pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja etsii omaa kotiaan Suomesta.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Lukey saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lukey on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa