Kodin saanut koira: MARKY (nyk. Einar)

Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
2.9.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Yksi tarhalla asuvista koirista on noin 1,5-vuotias Marky, joka löydettiin Bukarestista noin neljä kuukautta sitten. Marky harhaili kadulla yhdessä toisen koiran kanssa, joka lisätään myös pian Kulkureiden adoptio-ohjelmaan. He ovat edelleen hyviä kavereita vielä tarhallakin.

Marky asustaa tarhalla sterilointirakennuksen takapihalla yhdessä muutaman muun koiran kanssa. Koirien joukossa on sekä uroksia että narttuja ja Marky tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Marky on reipas ja utelias, mutta kuitenkin hieman pidättyväinen vieraiden ihmisten suhteen. Pidättyväisyydestä huolimatta Marky ei kuitenkaan vaikuta aralta. Markya vain vaikuttaisi kiinnostavan enemmän tutut ihmiset kuin vieraat. Nameja Marky hakee mielellään myös vierailta ihmisiltä häntä heiluen. Vaikka Marky on vielä iältään nuori, on hän olemukseltaan rauhallinen ja säyseä. Tarhalla Marky alkaa käyttämään ääntään, jos muut koirat haukkuvat.

Markyn tulevan kodin tulee olla valmis etenemään kotiutumisessa rauhallisesti ja pitkäjänteisesti koiran ehdoilla. Markylle tulevassa kodissa kaikki tulee olemaan aivan uutta, joten uusiin asioihin täytyy totutella pikkuhiljaa. Tulevan kodin tulee myös ymmärtää koiran elekieltä ja osata antaa koiralle omaa tilaa tarvittaessa. Kotioloissa Marky saattaa haukkua, mikä täytyy huomioida erityisesti jos tulevan kodin asuinmuoto on kerrostalo.

Marky on arviolta kooltaan n. 25cm ja painaa n. 6kg.

Päivitykset

30.10.2021
Marky saapui Suomeen omaan kotiinsa.

26.9.2021
Tänään Marky sai ilouutisia, sillä hänet on varattu omaan kotiin Suomeen.

2.9.2021
Marky aloitti kodinetsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Marky saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Marky on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: