Päivitetty 25.09.2021

Kodin saanut koira: MATTHEW


Syntymäaika: 3-4/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea / OR)
ei kastroitu

 

Tämän pikkukaverin postilaatikko on ihan täynnä kotitarjouksia, joten se suljetaan nyt!

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

29.7.2021
Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Matthew on tällä hetkellä noin 4 kuukauden ikäinen pieni pentu, joka päätyi Ioanan hoiviin sairastuttuaan parvoon. Matthew’lla oli omistaja, mutta omistaja joutui luopumaan siitä, koska hänellä ei ollut varaa parvohoitoihin eikä mahdollisuutta huolehtia pennusta enää. Matthew päätyi OneVetin klinikalle 19.5.2021. Onneksi pieni Matthew pääsi tarpeeksi aikaisin hoitohin – se nimittäin selvisi ja parani parvosta! Tällä hetkellä Matthew asuu Cosobassa One Rescue Associationin tarhalla, jossa Ioanalla on koiria ‘fosterpaikoilla’ eli maksullisilla hoitopaikoilla. Matthew jakaa häkin kahden muun pennun, Laran ja Zarran kanssa. Matthew on hieman ujo ja varovainen, mutta se ottaa paljon mallia rohkeammasta Zarrasta. Matthew on pienikokoinen pentu ja sillä on tällä hetkellä kokoa n. 3-4kg ja 25cm. Matthew’sta jää aikuisenakin pieni koira ja mitä luultavimmin se tulee olemaan n. 6-7kg, +/-30cm.

Vaikka tarhalla Matthew on vähän ujosteleva, on sillä hyvät mahdollisuudet rohkaistua, koska se aloittaa jo näin nuorena kodin etsimisen adoptio-ohjelmassa ja pääsee toivottavasti omaan kotiinsa jo pentuiässä. Perheen tulee myös muistaa, että ujous voi olla pysyvä piirre koirassa, vaikka se arkielämässä rohkaistuisikin. Matthew voisi olla iloinen, jos sillä olisi kotona odottamassa tasapainoinen koirakaveri, joka tukisi sitä uuden elämän alkuun. Tulevan perheen tulee myös varautua ohjaamaan Matthew’ta rauhallisesti alkuun sen uuden elämän alkutaipaleella – varsinkin, jos koirakaveria ei kotona ole odottamassa. Matthew’ta ei sijoiteta ihan vilkkaimmalle alueelle asumaan.

Päivitykset

25.9.2021
Pieni Matthew saapui Suomeen oman perheensä luo!

12.8.2021
Matthew varattiin kotiin!

29.7.2021
Matthew aloittaa kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Matthew tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Matthew saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Matthew on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Matthewn yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa