Enkelikoira: MAUSICA

Syntymäaika: 7/2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

25.07.2016
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Heinäkuussa Romanian matka kohdistui mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetiin, jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle koiralle. Klinikan koirasuojalla, OneVetin koirahoitolassa, odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi näistä koirista on suloinen hännänheiluttaja Mausica.

Luonteeltaan Mausica on sosiaalinen, ystävällinen, iloinen ja reipas poikakoira, jonka häntä vispaa edes takaisin koko ajan. Hoitolassa Mausica elää samassa häkissä ujohkon tyttökoiran kanssa, jonka nimi on Moale, joten ainakin eri sukupuolen edustajien kanssa Mausica tulee hienosti toimeen. Hilpeä Mausica on aikaisemmin sairastanut penikkataudin ja tämän vuoksi sen hampaat ovat huonohkossa kunnossa.  Mausica on saanut hoitoa sikaripunkkiin ja siitä voit lukea lisää tästä. Hoitolassa Mausica saattaa ajoittain haukahdella, mutta useimmiten se ei pidä itsestään suurta meteliä.

Painoa tällä herttaisella pojalla on arvion mukaan 8-10 kg ja säkäkorkeutta noin 40 cm.

10.02.2021
Manu on nukutettu ikiuneen yllättävän sairauden johdosta. Hyvää matkaa pikkuinen, täydellinen Manu. Muistamme sinut aina.

Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

11.10.2016
Iloinen ja ihmisrakas pusuttelija Mausica on elänyt Onevetin hoitolassa hieman yli 4 kuukautta. Mausica löydettiin kadulta hyvin laihana ja sen iho oli todella huonossa kunnossa, mutta tällä hetkellä pikkuinen on saanut lihaa luidensa ympärille ja iho-ongelmat ovat sille enää muisto. Mausica on todella ystävällinen ja lempeä nuori koirapoika, joka hyppii innoisaan syliin ja koittaa leikittää kaikkia sen ympärillä olevia ihmisiä sekä toisia koiria. Toisia koiria kohtaan Mausica on todella sosiaalinen ja se tuleekin moiteettomasti toimeen häkkikaveriensa kanssa. Hoitolassa Mausica ei hauku, vaikka sen ympärillä olevat koirat haukkuvat todella paljon. Mausica sen sijaan tyytyy hyppimään häkkiään vasten ja heiluttamaan häntäänsä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mausica saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mausica on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

10.11.2016
Ihana Mausica on tänään saanut ilouutisia, sillä se on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Mausicalle ja sen tulevalle perheelle <3

28.11.2016
Mausica lensi Suomeen omaan kotiinsa 26.11.

Mausican yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: