Enkelikoira: RANE (ent. Michel) (Suomessa)

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin 
kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

10.10.2023
Carpen tarha on Bukarestin ulkopuolelle rakentuva, Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jonka lähelle Michel oli hylätty. Muut koirat olivat hyökänneet kadulla sen kimppuun, ja joku oli jo ehtinyt kutsua myös rankkurit paikalle erottamaan koiria ja viemään niitä kunnallisille tarhoille. Tässä kohtaa Michelin pelastukseksi osoittautui Carmenin tuttu, joka osui oikeaan aikaan paikalle ja otti Michelin turvaan ja talteen. Michel tuli tätä kautta Carpelle keväällä 2018.

Carpella Michel asui samassa häkissä Nilan kanssa. Michel oli tarhalla todellinen energiapakkaus, varsinainen vieteriukko, jolla riitti virtaa ja vauhtia vaikka koko päiväksi. Tarhaelämä stressasi Micheliä, eikä se oikein osannut rauhoittua. Stressi purkautui haukkumisena, eikä Michel oikein jaksanut keskittyä häkissä vieraileviin ihmisiin eikä tarjottuihin nameihin. Silti Michel oli ihmisiä kohtaan ystävällinen.

Rane eli rakastettuna perheensä jäsenenä keväästä 2019 aina tähän kevääseen 2023 asti, jolloin Ranen perhe teki raskaan päätöksen luopua pojasta. Perheen kolme muuta koiraa eivät tulleet toimeen Ranen kanssa. Koirien välille on syntynyt tappeluita, joissa Rane on joutunut alakynteen. Koska kolme muuta koiraa tulevat toimeen keskenään, päätyi perhe Ranen turvallisuuden vuoksi siihen, että sille olisi parasta etsiä uusi koti. Yhdistys on samaa mieltä perheen kanssa. Yhdistys ja perhe haluavat Ranelle vain parasta, eikä eristäminen erillisiin tiloihin loppuelämän ajaksi olisi reilu ratkaisu Ranelle.

Rane on siirtynyt kotihoitopaikkaan keväällä 2023, ja on kotihoidossa yhden aikuisen taloudessa rauhallisella alueella. Aiemmin Rane on asustellut maalla eikä sillä ole kovinkaan paljon kokemusta kaupunkielämästä. Ranea kuvaillaan huipputyypiksi ja se onkin kotioloissa kiltti ja tottelevainen koira. Rane tulee kutsuttaessa luokse eikä entisen omistajan ole koskaan tarvinnut pelätä, että se karkaisi ja entinen omistaja onkin voinut pitää Ranea hyvin vapaana. Rane on jo hyvin kotikoiran tavoille oppinut koira: se on sisäsiisti, syö normaalisti kaksi kertaa päivässä eikä tuhoile kotona mitään. Rane osaa olla myös yksin ja usein lepäileekin ihmisen poissa ollessa.

Leikkiminen sujuu Ranelta itsekseen niin sisällä kuin ulkona. Rane pitää myös haukkumista ja se ilmoittaakin reippaasti kaikesta mahdollista mitä ympärillä tapahtuu. Ranen oleilee pihalla mielellään, mutta pitää myös kovasti lenkkeilystä sekä koirapuistossa juoksemisesta. Lenkkeily sujuu Ranella hyvin ja ihmiset ja koirat ohitetaan pääsääntöisesti mallikkaasti, joihinkin ohitettaviin koiriin Rane reagoi voimakkaammin. Rane pitää kovasti nameista ja sen superherkkua on maksamakkara, joten herkuilla motivoiminen on helppoa.

Rane on koira, jolle omistaja on kaikkein tärkein. Vieraat ihmiset ulkona tuntuu olevan sille ok, mutta kotioloissa Rane ei tällä hetkellä kestä vieraita ihmisiä lainkaan. Tästä johtuen, tulevan kodin toivomme elävän rauhallista elämää, jossa Rane saa tutustua kotona käyviin vieraisiin omassa tahdissaan. Kotihoitaja on alkanut tutustuttaa Ranea yhteen vieraaseen ihmiseen kerralla ensin ulkona yhteislenkeillä ja koirapuistossa. Tätä tulee tulevassa kodissa harjoitella pikku hiljaa Ranen ehdoilla. Tulevan kodin tulee olla myös valmis opettelemaan Ranen kanssa omaehtoista käsittelyä, jotta hoitotoimenpiteistä saadaan Ranelle mukavia, harjauksesta poika tuntuu tykkäävän. Välkkyvät valot tai kovat äänet, kuten raketit, eivät ole Ranen mieleen ja niitä se pelkää. 

Rane on tutkittu perusteellisesti eläinlääkärissä (esim. luustokuvat, verikokeet) eikä niissä ole todettu mitään moitittavaa. Muita terveyshuolia Ranen kohdalla on ollut toisten koirien kahakoiden yhteydessä syntyneet haavat, joita on hoidettu eläinlääkärissä. Poika on myös käynyt säännöllisesti hammaskivenpoistossa. Ranella on alapurenta. Ranelta on Suomessa uudelleentestattu sydänmato ja leishmania, joista kumpaakaan ei todettu.

Tulevan perheen on hyvä ymmärtää, että kodin vaihtaminen on Ranelle suuri stressitekijä. Ensimmäiset kuukaudet menevät totutteluun puolin ja toisin. Sitoutuminen Ranen kotiutumiseen ja stressin laskemiseen on ensisijaista yhteisen taipaleen alussa. Sen jälkeen Ranen kanssa pitää harjoitella uudelleen sen osaamia taitoja, esimerkiksi uusien ihmisten tapaamista. Ranea ei saa myöskään useaan kuukauteen pitää vapaana vaan tätäkin taitoa tulee rauhassa ja turvallisesti harjoitella. Perheen on myös toivottavaa työstää käsittelyä omaehtoiseksi ja tarpeen mukaan myös muita asioita. 

Rane etsii kotia, jossa se saisi olla ainoa eläin. Ranen kodin pitäisi sijaita rauhallisella alueella ja ensisijaisesti Rane etsii omakotitaloa kodikseen. Ranea ei luovuteta kerrostaloon sen haukkuherkkyyden vuoksi. Ranen unelmien kodissa olisi vain aikuisia ihmisiä, mutta Rane voisi myös muuttaa perheeseen, jossa lapset ovat jo esim. teini-ikäisiä. Kokeneen tai rescuekoiriin tottuneen henkilön kanssa mainituista hoitopaikan kriteereistä on mahdollista joustaa tapauskohtaisesti. Vaikka Ranelle on tarkat kriteerit kodille, saa joku siitä ihanan ja rakastavan ystävän itselleen! 

Päivitykset

14.11.2023
Rane on siirtynyt koiraenkeliksi. Rane sai nauttia viimeisen kuukauden olostaan rauhallisessa maalaisympäristössä. Vaikka Rane ei omaa kotia löytänytkään, sai se lähteä rakastettuna ja nukahtaa luottamiensa ihmisten syliin.

Tulit vain käymään,
mutta jäitkin loppuun asti.
Et varsinaisesti muuttanut meille asumaan,
mutta me rakastettiin sinua kuin omaa.
Enää sinuun ei satu.
Enää sinun ei tarvitse pelätä.
Enää sinun ei tarvitse muuttaa eikä oppia luottamaan uusiin ihmisiin.
Sait lähteä rakastettuna.
Hyvää matkaa sinne jonnekin Rane.
Rakkaudella: Janne ja Elisa

10.10.2023
Rane on vaihtanut kotihoitopaikkaa ja on majaillut väliaikasessa paikassa nyt kaksi viikkoa. Rane on sopeutunut muutokseet hyvin, mutta kaipaisi kipeästi joko ikiomaan kotiin tai uuteen kotihoitopaikkaan. Nykyisessä kotihoitopaikassa Rane joutuu asustamaan erillään muusta perheestä ja se kaipaisi selvästi enemmän seuraa.

Rane ottaa osaavan ihmisen nopeasti omakseen ja nauttii rapsuttelusta sekä huomiosta. Rane on myös reipas lenkkeilijä, paitsi vesisateella, mutta kukapa silloin ulkona viihtyisikään. Rane on kohdannut ulkona hoitopaikan muita koiria ja suhtautuu niihin rauhallisen uteliaasti. Myös kouluikäiset lapset ovat Ranen mielestä ihan ok ainakin ulkona. Ranea ei hätkähdytä autot, mönkijät eivätkä traktorit.

Ranen kuulumisia päivitellään pian lisää.

22.9.2023

Kulkureiden hallituksen puheenjohtaja ja kouluttaja Nina kävi tapaamassa Ranea kotihoidossa. Ulkona lenkillä Rane ei ollut moksiskaan vieraasta ihmisestä ja suurimmaksi osaksi vaan jätti huomioimatta. Ranelle vaikeinta on, kun vieras ihminen tulee sisälle. Nina meni kotihoitajan ja Ranen kanssa yhdessä sisälle ja Rane laitettiin koiraportin taakse. Rane jonkun verran jännitystään ja pelkoaan haukkui ja osaakin vakuuttavasti haukkua. Kuitenkin Rane rauhottuu nopeasti kunhan sille antaa ruoka virikkeitä. Rane jopa kävi hakemassa nameja vieraalta ihmiseltä. On aivan huikeeta miten nopeasti Rane pysty keskittymään nameihin.

Rane tulee selvästi tarvitsemaan paljon ohjausta tulevassa kodissaan, mutta tässä tyypissä on paljon potentiaalia. Missä on ihanan Ranen koti?

Profiiliin on lisätty uusia videoita

13.8.2023

Ranen terveisiä kotihoitopaikasta. Ranen meno vilkkaimmista ajoista on hieman rauhoittunut ja liian riehakkaiksi menevistä leikeistä osaa jo rauhoittua, kun hänet rauhoittumaan sohvalle viereen otetaan. Intoa ja vauhtia hänestä kyllä löytyy ja mikä olisikaan tylsempää kuin ihmisen keskittyminen vaikkapa pelkästään puhelimeen. Tassulla huiskien osaa kyllä kertoa, että nyt olisi aika jotain mukavampaa puuhailla. Tästä saisi ihanan energisen ystävän yhteisiin touhuihin varmasti! Lisätty kuva ja pari videota.

8.7.2023
Ranella sujuu kotihoidossa entiseen tapaan. Päivät sisältävät ulkoilua, nokosia sekä paljon haukkumista ja ne luut edelleenkin piilotetaan mieluummin puutarhaan kuin syödään itse. Pojan profiili päivitetty ajan tasalle.

10.6.2023
Rane jatkaa kotihoitopaikassa kodin etsimistä. Vierailijoihin suhtaudutaan edelleen epäilevästi, mutta koirapuistossa oli hauskaa! Lisätty pari kuvaa ja videota.

29.5.2023
Rane lähettää terveisiä kotihoidosta! Rane on reipas ja välillä suorastaan riehakas pojankoltiainen, joka rakastaa kaivaa pihalla ja tehdä kunnon lenkkejä. Toisaalta myös kotihoitajan viereen on mukava tulla rapsuteltavaksi. Ranen yksi lempiharrastuksia on edelleen haukkuminen, jota Rane saakin harrastaa kotihoitajan pihalla. Kyllähän jokaisen koiran pitää kertoa olevansa vahti! Sen verran stressiä Ranella vielä on, ettei se ole oikein jaksanut tutustua vieraisiin ihmisiin kotihoitajan lisäksi ja onkin vähän epävarma etenkin vieraiden ihmisten liikkuessa sisätiloissa.

11.5.2023
Rane siirtyy kotihoitopaikkaan ja sen kuulumisia päivitellään kotihoitoon asettumisen jälkeen!

25.4.2023
Rane kaipailee kovasti uutta kotia/kotihoitopaikkaa ja lähettää terkkuja uusien videoiden muodossa!

8.4.2023
Rane aloittaa uuden kodin etsimisen!

27.4.2019
Joskus epäonni kääntyy onneksi – ja kolmas kerta toden sanoo. Näin tosiaan kävi Michelin kohdalla. Kolmas kotihoitopaikka osoittautui lottovoitoksi. Kolme koirakaveria ottivat Michelin hyvin vastaan ja perheen ihmisväkikin tuntui heti omalta. Ensimmäisten päivien levottomuus oli vaihtunut muutamassa päivässä rauhallisuudeksi ja uni maistui. Nimikin muuttui ihmisväen suussa nopeasti Raneksi -ja samalla aika nopeasti tuli päätös, että Rane ei on kotona. Ranen saikin syntymäpäivänään parhaan mahdollisen lahjan ja tiedon, että koti on juuri siellä missä hän nyt on.  <3

24.4.2019

Michelin matka Suomessa jatkuu, hoitopaikka vaihtui jälleen yllättäen. Mistä koti Michelille, joka kaipaa rauhaa ja rakkautta?

22.4.2019
Michel on muutamassa päivässä oppinut kävelemään hyvin remmissä ja ottanut ihmiset hyvin “omakseen”. Michel on hellyttävä pakkaus, joka on hyvin ihmisrakas ja läheisyydenkaipuinen – ja samaan syssyyn aktiivinen ja hieman levoton. Monet muutokset viikon sisään aiheuttavat stressiä, joka purkautuu näykkimisenä ja yliaktiivisuutena, joka loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Michelille etsitään kokenutta kotia, jossa Michel saa paljon huomiota mutta ennen kaikkea paljon rakkautta – koska sitä tämä kaveri antaa monin verroin takaisin.
Michelille lisätty kuvia.

17.4.2019
Michel joutui yllättäen vaihtamaan kotihoitopaikkaa 17.4.2019 ja jatkaa kodinetsintää Turusta käsin. Michel matkasi hyvin autossa vaikka nopea muutos hieman levottomuutta herättikin.

13.4.2019
Michel saapui kotihoitoon Suomeen ja etsii omaa kotiaan Helsingistä käsin. Kotihoitajalla on oma rescuekoira kaverina, joka auttanee Micheliä Suomeen kotiutumisessa.

28.03.2019
Michel on saanut elämänsä lottovoiton ja pääsee matkaamaan 13.4 Suomeen kotihoitoon. Parasta tietenkin olisi, jos kentällä ihanaa hapsukkaa olisi odottamassa se ikioma perhe. Michel on mahtava, kiltti ja todella helpon oloinen koira, jolle häkkielämä ei yksinkertaisesti vaan sovi. Olisiko sinulla tarjota hyvä loppuelämän koti tälle kultakimpaleelle?

6.11.2018
Kulkureiden aktiivit tapasivat Michelin syyskuun lopun Romanian matkallaan. Michel vaikutti tarhalla hieman stressaantuneelta ja turhautuneelta – Michel selkeästi kaipaisi oman kodin rauhaa ja tasapainoisuutta. Michel on häkissään hieman levoton ja liikkuu ympäri häkkiä turhautumista purkaessaan, mutta pystyi lopettamaan juoksemisen ja keskittymään häkissä vieraileviin ihmisiin ja muuhunkin puuhasteluun.
Aktiivimme ottivat Michelin myös mukaan kävelylenkille ja testailivat, miten Michel käyttäytyy remmikävelyssä. Upeasti, kertoivat aktiivit. Michel oli lenkillä hyvin paljon tasapainoisemman oloinen, rennompi ja rauhallisempi – häkin ulkopuolinen elämä teki selkeästi Michelille hyvää.  Alla näet videon, miten lenkki sujui.
Michel on energinen poika on ja selvästi kaipaisi jotain tekemistä. Levottomuudestaan huolimatta Michel on todella helpon, lempeän ja kiltin oloinen koira, joka tulisi kotona varmasti rauhoittumaan ja muuttumaan tasapainoisemmaksi perheenjäseneksi.
Michelille päivitetty video ja kuvia syyskuulta.

20.6.2018

Komean Michelin kodin etsintä alkoi virallisesti tänään. Tämä avoin ja ystävällinen koira ansaitsisi kodin tarjoaman rauhallisen ympäristön, koska Michel selkeästi stressaantuu tarhan hälinästä. Koska Michel reagoi tarhalla toisiin koiriin ja kissoihin, Micheliä suositellaan  perheeseen, jolla on koirakokemusta ja jossa se saa ainakin alkuun olla perheen ainoa koira – eikä perheessä olisi myöskään kissoja.

Michelillä on karkeahko turkki ja se on pienehkö keskikokoinen koira, jolla on kokoa n. 45-50 cm ja 18-20 kg

_________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Rane saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rane on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ranen yhteyshenkilö on Elisa Laitonen.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: