Kodin saanut koira: MISTER BEAN

Syntymäaika: n. 11/2021
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

Mister Bean on herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä tällä erää oteta vastaan enempää kotikyselyitä.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

10.10.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Mister Bean päätyi tarhalla erään paikallisen naisen tuotua sen sinne ja luvattuaan maksaa Adinalle. Naisesta ei kuitenkaan enää koskaan kuulunut mitään ja niin pikkuinen Bean jäi tarhalle asuttamaan häkkiään kahden aran ja yhden pikkuisen koiravanhuksen kanssa. Ihmisiä tavatessaan Mister Bean tepsuttelee paikallaan ja haukkuu jännityksestä (Adina kertoo Beanin haukkuvan melko paljon huomion toivossa muutenkin), sillä tilanne on sille uusi. Aktiivien tullessa häkkiin Mister Bean kuitenkin reipastuu nopeasti. Mister Bean väistää kosketusta jonkin verran, mutta on kuitenkin innoissaan ja syö tarjotut namit hännän heiluessa niin vimmatusti, että koko koira heiluu mukana. Todettuaan uudet ihmiset vaarattomiksi Bean suorastaa rohmuaa namit aktiivien kädestä eikä siihen keskittyessään välitä ympäristön muista tapahtumista juurikaan.

Mister Bean muistuttaa rakenteeltaan heeleriä tai mäyräkoiraa, ja tulevan kodin olisikin hyvä olla tutustunut pitkäselkäisten ja lyhytjalkaisten koirien rakenteellisiin haasteisiin ja olla valmis pitämään huolta esimerkiksi asianmukaisesta kehonhuollosta. Agilitykentille Mister Beanista ei välttämättä saa kaveria, mutta monenlaiseen muuhun yhteiseen puuhasteluun varmasti kyllä.

Mister Bean voisi sopia monenlaiseen perheeseen; tärkeintä on perheen sitoutuminen positiivisiin koulutusmetodeihin ja kärsivällisyys opastaa nuorta koiraa kohti tasapainoista aikuisen kotikoiran elämää. Tavattaessa kesäkuun alussa Mister Bean oli noin 32-33cm korkea ja noin 9kg painoinen pötkylä, mutta kasvanee tästä vielä hieman.

Päivitykset

10.10.2022

Mister Bean matkusti menneenä viikonloppuna omaan loppuelämän kotiinsa ja sai uudeksi nimekseen Messi.

11.8.2022

Tänään on Beanin onnenpäivä; hänet on vihdoin varattu ikiomaan kotiin <3

24.6.2022

Mister Bean tepsuttelee adoptio-ohjelmaan etsimään omaa loppuelämän kotia!

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti. Mikäli Mister Bean tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia/kastrointia.

Mister Bean saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mister Bean on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mister Beanin yhteyshenkilönä toimii Oona Sildén.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: