Enkelikoira: MISTER BIG (nyk. Onni)

Syntymäaika: 2009-2011
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
7.6.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Mister Big löytyi kadulta viime syksynä eikä hänen aiemmasta taustasta ole tarkempaa tietoa. Ihmisiä kohtaan se on avoin ja erityisesti pikkuinen nauttii ihmisen huomiosta. Mister Big lähestyy ihmisiä omatoimisesti rapsutusten toivossa. Tämä hellyyttävä papparainen viettää suurimman osan ajastaan tarhan pihalla vapaana. Välillä Mister Big oleskelee tarhan “toimistossa” sisätiloissa. Hän onkin saanut Adinalta lempinimen “big boss of the office”, koska komentaa jonkin verran muita koiria äänellään. Muuten pappa ei juurikaan tarhalla hauku. Muilta osin Mister Big tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa.

Mister Bigillä on todettu lievä sydämen sivuääni, mutta ikäänsä nähden herran sydän vaikuttaisi muuten olevan melko hyvässä kunnossa. Tulevan perheen on kuitenkin hyvä huomioida tämä ja varautua käyttämään Mister Big sydänlääkärillä. Papparaisella on myös huonokuntoinen yläkulmahammas, joka aiotaan poistaa vielä Romaniassa.

Mister Big on arviolta korkeudeltaan 35cm ja painaa n. 7kg.

Päivitykset

14.8.2022
Heinäkuussa saimme surullisia uutisia Onnin perheeltä, nimittäin papan vointi heikkeni dramaattisesti yllättäen ja eläinlääkärin arvion mukaan hoitomahdollisuudet olisivat olleet liian isoja riskejä Onnille. Onni sai viettää vajaan vuoden kotonaan rakastettuna perheenjäsenenä. Kiitos Onnin perheelle maailman parhaimman kodin tarjoamisesta valloittavalle sennupapalle. Lämmin osanottomme suureen suruun. <3

Tässä perheen muistokirjoitus:

“Saavuit elokuussa 2021 ja olimme kovin yllättyneitä, kuinka kotikoiraksi valmiin ja viisaan pappakoiran saimmekaan elämäämme. Olit erittäin ihmisrakas ja varsinkin ulkoillessa hyvin rohkea ja itsevarma. Jokainen sinuun katseensa kääntänyt ihminen oli mahdollinen rapsuttaja, eikä kaupungin keskustan sykkeessä mikään tuntunut hetkauttavan sinua. Vaikka lenkkimme eivät ulottuneet lähikortteleita kauemmaksi, riitti niissäkin sinulle nuuskuteltavaa ja ihmeteltävää sekä lumihankia ja nurmikoita kieriskeltäviksi. Kotona nukuit paljon, mieluiten ihmisten työpöytien ja sänkyjen läheisyydessä. Iltaisin saatoit olla hämmentynyt, mikäli emme normaaleista tavoistamme poiketen tulleet sohvalle kanssasi löhöämään.

Tiesimme seniorikoiraa adoptoidessamme, että yhteistä aikaa meillä ei välttämättä paljoa ole, emmekä yllättyneet siitä, että eläinlääkärivierailuista tuli rutiinia. Silti mikään vaiva ei tuntunut ylivoimaiselta ja yhteistä elämäniloa riitti lähes vuoden verran, heinäkuun alkupäiviin 2022. Sitten kerroit itse selkein elein meille, että sinun oli aika lähteä.

Olemme onnellisia (pun intended) siitä, miten ainutlaatuiseen ja hienoista hienoimpaan pappaan saimme tutustua. Jokainen hetki oli arvokas, emmekä unohda sinua koskaan.”

Onnista lisätty myös perheeltä saatuja kuvia papan elämästä kotikoirana. <3

14.8.2021
Mister Big pääsi vihdoin matkaamaan omaan loppuelämän kotiinsa ja sai sen kunniaksi uuden nimen Onni. Ihanaa yhteistä elämää Onnille ja perheelle!

30.6.2021
Mister Big sai tänään ilouutisia! Ihana papparainen on varattu omaan kotiin.

7.6.2021
Mister Big aloitti kodinetsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. 

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mister Big saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mister Big on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: