Kodin saanut koira: NEO (nyk. Onni)

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkuvaukseen adoptioprosessistammeoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.9.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Neo löytyi metsästä jostain päin Bukarestia, alueelta jossa kaksi naista ruokkii koiria iltaisin. Neo oli tullut muiden koirien mukana syömään ja naiset toivat hänet sitten tarhalle turvaan.

Neo on rauhallinen ja herttainen seniorikoira. Neolla on ehkä ollut joskus koti, koska hän antaa hyvin vieraankin ihmisen käsitellä. Vanhempana koirana etenkin hellepäivinä Neo pysyttelee mieluiten rakennuksen sisätiloissa viileässä. Neo aristelee isossa porukassa muita koiria ja siksikin pysyy niistä etäällä. Jos Neon tulevassa kodissa olisi koirakaveri, tämän tulisikin olla ystävällinen ja rauhallinen luonteeltaan. Neo viihtyisi todennäköisesti parhaiten rauhallisessa aikuisperheessä, jossa sille ollaan  valmiita antamaan aikaa uuteen elämään sopeutumisessa.

Neolla on huonot hampaat ja tulevan perheen onkin varauduttava siihen, että hampaiden hoidosta on tulossa kotiutumisen jälkeen kustannuksia. Koska No on iäkkäämmänpuoleinen koira, tulevan kodin on myös hyvä ottaa huomioon, että herran terveys ei välttämättä kaikilta osin ole priimaa ja eläinlääkärissä on hyvä käydä tarkistuksissa säännöllisesti. Neolla on tuuhea turkki, joten perheen tulee varautua siihen, että Neon turkkia tulee hoitaa ja trimmata, jotta turkki pysyy takuttomana ja siistinä.

Neo on arviolta n. 30 cm ja 10 kg kooltaan.

Päivitykset
30.10.2021
Senioriherra Neo on saapunut tänään omaan kotiin Suomeen ja saanut uuden nimen, Onni. Onnea yhteiseen elämään Onni ja perhe!


4.10.2021

Senioriherra Neo on varattu tänään omaan kotiin.

18.9.2021
Neo tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa eläkekotiaan.

**************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Neo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Neo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: