Kodin saanut koira: NICO A (nyk. Hypno)

Syntymäaika: 1/2017
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
20.9.2017
Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne usein turvaan erityisesti pieniä pentuja. Suurin osa tarhan koirista on kuitenkin löydetty jostakin tarhan läheisyydestä tai hylätty tarhalle pentuina jonkun paikallisen toimesta. Nico A on yksi niistä koirista, jotka ovat harhailleet vailla turvaa tarhan ulkopuolella. Nico otettiinkin pian tarhalle turvaan, ja se pääsee nyt adoptio-ohjelmaamme etsimään uutta kotia.

Nico on todella reipas ja hieno koiran alku. Se on ihmisten kanssa hyvin sosiaalinen, eikä ujostele lainkaan. Nuorimies tulee myös hienosti toimeen tarhan muiden koirien kanssa, eikä oikeastaan käytä ääntään lainkaan. Nico on tällä hetkellä noin 18-kiloinen, ja säkäkorkeus komealla pojalla on jo noin 55-60 cm. Nico saanee iän myötä vielä parisen senttiä lisää korkeutta sekä myös massaa, ja pojan uskotaan painavan aikuisena noin 20-25kg. Nico kastroidaan pian.

Nico etsii kotia, jossa sille pystytään tarjoamaan runsaasti liikuntaa ja virikkeitä. Kodin tulee myös luovia tämän nuoren pojan kanssa läpi kärsivällisyyttä vaativan murrosiän, kannustaen ja määrätietoisin positiivisin metodein ohjaamalla.

Päivitykset
4.11.2017
Nico on tänään tehnyt pitkän mutta tärkeän matkan oman perheensä luo. Nico saa kodin myötä uuden nimen Hypno. Hypno on nyt rakastettu perheenjäsen ja se nukkuu tästä lähtien yönsä turvassa ja lämpimässä.

4.10.2017
Ihana nuorimies Nico on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen!

20.9.2017
Jos joku syyskuun vierailultamme erityisesti mieleen jäänyt koira pitäisi valita, olisi se ehdottomasti Nico. Nico on täyden kympin koira: leikkisä, komea kuin mikä, hellyydenkipeä ja huumorintajuinen. Nico on ihan mahdottoman kuvauksellinen nuorimies, jonka voi kuvissa nähdä suorastaan hymyilevän sen saadessa touhuta ihmisen kanssa namien toivossa. Iso, ihana vauva! Tahtoisin kovasti kuvailla, kuinka erityinen ja hieno Nico on, mutta tämä koira täytyy kokea. Nico puskee vieraankin syliin ja heittää siinä samalla kuperkeikan, kunnes lojuu pitkin pituuttaan ihmisen sylissä. Tämä poika jos kuka nauttisi nukkua oman ihmisensä kainalossa.

Nico vaikutti ikäänsä nähden melko rauhalliselta syyskuun vierailullamme, mutta se saattoi johtua paahtavasta helteestä, joka sinä päivänä koiria kiusasi. Nico tulee hienosti juttuun pihan muiden koirien kanssa eikä käytä ääntään lainkaan. Nicoa voi kuvailla pelkästään superlatiivein: komein, söpöin, kultaisin ja rakastettavin. Sellainen on Nico A.

21.8.2017
Aktiivimme tutustuivat Nicoon heinäkuun reissullaan, ja kuvailivat sitä energiseksi ja reippaaksi hassuttelijaksi. Nico ei vieraita juuri ujostellut, ja antoikin käsitellä itseään todella nätisti. Nico tulee itse aktiivisesti hakemaan huomiota ja nauttii selvästi sitä saadessaan. Poika rauhoittuu rapsutteluihin aina hetkeksi, ja sitten vauhtiralli taas jatkuu! Nicosta saa varmasti hyvän kaverin monenlaiseen harrastukseen. Nyt nuorelta mieheltä puuttuu enää se oma perhe, joka sitoutuu huolehtimaan siitä sen loppuelämäkseen.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös voi olla täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu kotihoidossa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Nico A tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Nico A saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nico A on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Essi Marttila

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: