Päivitetty 09.07.2016

Kodin saanut koira: NINNI


Syntymäaika: 3/2014
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
steriloitu

 

17.3.2015
Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni mahdollisuus selvitä ulos hengissä. Pientä osaa kohtaa onni ja ne päätyvät rankkureiden sijaan eläinsuojelijoiden ylläpitämille tarhoille turvaan. Näin kävi Ninnillekin, kun se sattui mahdollisen veljensä Nimon kanssa kaduilla kulkiessaan törmäämään Kulkurien yhteistyökumppaneihin Alina ja Anda Murguun noin vuosi sitten. Ninni pääsi naisten ylläpitämälle Suflete Dragin tarhalle Jilavaan. Nyt se on muuttanut Suflete Dragin uudelle tarhalle Sintestiin, josta käsin se voi nyt aloittaa oman loppuelämän kotinsa etsimisen.

Ninni on kaikin puolin tyypillinen romanialainen koditon koira. Se ei ulkonäöllisesti ole mitenkään erityisen huomiota herättävä, se on keskikokoinen ja kaikin puolin terve nuori koira. Elämä kadulla on tehnyt siitä hieman varovaisen ja alkuun Ninni olikin tarhalla hieman ujo. Hiljalleen se on huomannut, että tarhalla pyörivät ihmiset ovatkin melko mukavia ja nyt se on uskaltautunut jo olemaan oma iloinen itsensä. Ninni tulee reippaasti tutkimaan häkkiin saapuvia vieraita. Se pyörii ihmisten ympärillä ja tulee uteliaasti haistelemaan, mutta rapsutukset vielä hieman jännittävät sitä. Namit kyllä kelpaavat Nimolle ja niillä se on helppo houkutella lähemmäs. Tutuille ihmisille se on kiltti ja sosiaalinen, ja kuten suurin osa tarhoilla elävistä koirista, se pääsee varmasti kotioloissa todella nopeasti eroon jäljellä olevasta ujoudesta. Ninni on tarhalla iloinen ja positiivinen persoona, joka touhuilee mielellään mukana aina kun jotakin tapahtuu. Se tulee hienosti toimeen häkkikaveriensa kanssa.

Ninni on kooltaan 45 senttiä ja 15 kiloa.

21.3.2016
Alkava kevät toi muassaan Romaniaan Kulkurien aktiivit. Ne tapasivat myös Ninnin, joka ujosti, mutta häntä heiluen otti vieraat häkkiinsä vastaan. Ajan hieman kuluessa se reipastuu ja se tulee varmasti kodissaankin rohkaistumaan, kun se saa aikaa ja tukea. Ninni on ilmeikäs koira, jonka ihanat neljäntuulenkorvat saavat ihastumaan.

Lisätty myös kuvia.

12.5.2016
Ninni korvineen sai toivottuja vieraita, kun aktiivimme saapuivat taskut täynnä harvinaisia herkkuja. Ninni on edelleen Melko ujo, mutte se tulee kuitenkin veljensä perässä tutkimaan tulokkaita. Ninni on luonteeltaan kiltti ja lempeä, mutta se tulee tarvitsemaan kotona aikaa ja ymmärrystä. Se on todella suloinen tyttö, joka kelpuuttaa namit todella toimiva neuvottelukeinona. Tästä on varmasti apua kotiutumisen suhteen. Ninnillä on parhaillaan selässä vähän ihottumaa. Se saa siihen hoitoa ja vaiva varmastikin paranee nopeasti.

Lisätty kauniille Ninnille myös kuvia.

9.7.2016
Ninni on saanut kodin Ranskasta. Onnea matkaasi, Ninni.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ninni saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ninni on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ninnin yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.