Päivitetty 08.12.2022

Varattu koira: NUUHKU


Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
kastroidaan

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
7.11.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Nuuhku päätyi Cosoban tarhalle keväällä 2022, kun Cosoban kylän asukkaat valittivat häiritsevästä koirasta ja pyysivät Adinaa ottamaan Nuuhkun tarhalle. Tarhalle saapuessaan Nuuhku oli todella arka ja pelokas, mutta totuttuaan tarhaelämään tämä kaikki on enää muisto vain.

Kulkurien aktiivien tavatessa Nuuhku tarhalla syyskuussa, Nuuhku otti heidät rohkeasti ja iloisesti vastaan häkkiinsä. Se haistelee vieraita kiinnostuneena ja pysyttelee vieraiden lähellä. Nuuhkun häntä heiluu rennosti taukoamatta, ja Nuuhku onkin melko rauhallisen ja tyytyväisen oloinen tyyppi. Herkutkin sille maistuvat maasta, mutta niin ahmatti se ei ole, että ottaisi ne suoraan vieraiden ihmisten käsistä.

Nuuhku vaikuttaa pitävän Adinasta kovasti, se hakeutuu aktiivisesti hänen luoksensa, painautuu vasten ja hakee rapsutuksia. Adina on Nuuhkulle selvästi tärkeä. Nuuhkun ei kuulla haukkuvan.

Nuuhku jakaa häkkinsä toisen, hyvin aran koiran kanssa ja tämä sujuu hyvin.

Kooltaan Nuuhku on noin 55-60 cm korkea ja painaa noin 20-25 kg. Sen turkki on paksu ja takkuinen, ja se kaipaisi kovasti kunnon spa-hoitoa.

Päivitykset

8.12.2022
Nuuhku onnekas, sinut on varattu omaan kotiin, jossa jo kovasti odotetaan!

7.11.2022
Nuuhku aloitti vihdoin oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nuuhku saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nuuhku on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nuuhkun yhteyshenkilönä toimii Pauliina Mustonen

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.