Kodin saanut koira: PATI (nyk. Allegra)

Syntymäaika: n. 2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

12.12.2022

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Patin onni kääntyi toukokuussa 2022, kun Ioanan mies löysi sen kadulta ja päätti ottaa Patin mukaansa. Siitä lähtien Pati on asunut tarhalla. Tällä hetkellä Pati jakaa häkkinsä vanhemman uroksen kanssa, eikä näillä kahdella ole ollut vaikeuksia tulla toimeen keskenään.

Aktiiviemme tavatessa Patin Ioana päästää sen ulos häkistä, vapaaksi pihalle. Patin huomataan nauttivan juoksemisesta paljon, ja sitä kuvaillaankin energiseksi ja iloiseksi koiraksi. Tarhaolosuhteista huolimatta Pati on tasapainoisen oloinen, se lähestyy vieraita ihmisiä rohkeasti ja nauttiikin rapsutuksista ja huomiosta. Häntä heiluu koko vierailun ajan, ja Pati vaikuttaakin olosuhteisiin nähden kovin onnelliselta.

Pati soveltuisi varmasti monenlaiseen perhekokoonpanoon, mutta energisyyden vuoksi ei ehkä aivan pienten lasten kanssa. Sohvaperunaksi Pati ei myöskään sovellu, vaan tulee varmasti kaipaamaan mukavia virikkeitä ja ehkä myös yhteisiä harrastuksia, sekä reippaasti liikuntaa tulevassa kodissaan. Nenää Pati käyttää paljon, ja esimerkiksi kivoja yhteisiä harrastuksia Patin kotiuduttua voisikin olla esimerkiksi nosework tai jäljestäminen.

Tämän terrierimäisen neidin strategiset mitat ovat hieman reilu 40cm ja noin 15kg. Pati on hieman hoikassa kunnossa tällä hetkellä.

Päivitykset

19.1.2023

Pati matkusti lauantaina omaan kotiin ja jätti taakseen paitsi tarhan pölyt, myös vanhan nimensä; hän sai uudeksi nimekseen Allegra.

12.12.2022

Pati ei itse sitä vielä tiedä, mutta joulu koitti tänä vuonna etuajassa. Oma perhe huomasi hänet ja Pati on varattu ikiomaan kotiin!

24.10.2022

Pati tassuttelee  Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pati saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Patilla on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Patin yhteyshenkilönä toimii Oona Sildén.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: