Kodin saanut koira: PATRIK

Syntymäaika: 2015-2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 vierailimme tuttuun tapaan mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetissa, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle. OneVetin koirasuojalla Cosoban kylässä odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 350 koiraa. 

Vieraillessaan OneVetissa marraskuussa 2017 tapasivat aktiivimme ensi kerran herttaisen nuoren koirapojan, Patrikin. Eräänä päivänä OneVetin omistajan Dr. Adinan ollessa tarhalla näki hän paikallisen lapsen saapuvan portille Patrik mukanaan. Ennen kuin Adina ehti tekemään mitään, oli lapsi jo ehtinyt sitomaan Patrikin aitaan kiinni ja poistumaan paikalta. Melko tyypillinen romanilainen tapa päästä eroon koirastaan siis. Niin muutti Patrik asumaan Cosoban tarhalle.

Patrik on luonteeltaan iloinen ja leikkisä nuori koira. Se muistuttaa ulkonäöltään ja luonteeltaan bordercollieta ja tuleekin tarvitsemaan omassa kodissaan riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Tarhalla Patrik tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, sukupuolesta riippumatta. Se on ystävällinen eikä osallistu tappeluihin. Ihmisiinkin Patrik suhtautuu ystävällisesti. Adina epäilee, että Patrikia on lyöty sen aiemmassa kodissa, sillä Patrik väistää kättä ja äkkinäisiä liikkeitä. Tästä huolimatta poika antaa hyvin käsitellä itseään, on enemmänkin alistuva ihmiselle. Tarhalla Patrikin ei ole kuultu haukkuvan.

Patrik on noin 50cm korkea ja painaa noin 17kg.

23.3.2018
Patrik on saanut kodin Suomesta.

3.2.2018
Hurmaava Patrik on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

27.11.2017
Tapasimme Patrikin vieraillessamme OneVetissa viime viikolla. Meihin vieraisiin Patrik suhtautui varovaisen uteliaasti. Se antoi hyvin tutkia itseään, vaikka vieraan kosketus vähän jännittikin sitä. Kun Patrik sai olla ulkotarhassa vapaasti ja  tutustumaan omaan tahtiinsa rentoutui se nopeasti. Loppuajasta se pystyi jo nauttimaan rapsutuksista. Tarhassa Patrik liikkui hyvin ja innostui leikkimään muiden koirien kanssa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Patrik saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Patrik on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Taija Mäkinen.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: