Kodin saanut koira: PIERRE-LUC (nyk. Onni)

Syntymäaika: 2016-2017
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
13.8.2022

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti.

Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Pierre-Luc tuli Carpen tarhalle vuosi sitten tarhan viereisestä kylästä Clatestista, josta se oli löytynyt maastosta yksinään harhailemasta. Maaliskuussa, kun Kulkurien aktiivit tapasivat Pierre-Lucin, asui se samassa häkissä yhdessä toisen pienikokoisen kastroimattoman uroksen ja kahden aran koiran kanssa. Koirien yhteiselo vaikutti sopuisalta eikä siinä ole ilmeisesti muutenkaan ollut haasteita. Kulkurien aktiivit kuvailevat Pierre-Lucia näin: “Ihana ja ihastuttava! Rauhallinen ja ihmisläheinen, hyvin rento ja reipas seurakoira. Itsenäinen eikä tukeudu toisiin koiriin. Todella ihmisen huomion perään, vaikka myös namit kelpaavat. On helpon, mutkattoman ja miellyttävän oloinen, saa käsitellä miten vaan.” Kulkurien aktiivit kuulivat Pierre-Lucin haukkuvan jonkun verran ja se intoutui haukkumaan etenkin innostuessaan.

Pierre-Luc voisi sopia monenlaiseen kotiin ja ympäristöön. Tulee kuitenkin huomioida, että se on elänyt jo vuoden koiratarhalla eikä sen taustasta ole mitään tietoa. Pierre-Luc voi siis reippaasta luonteestaan huolimatta olla alussa hämmentynyt uudesta elämästään. Huomionarvoista on myös se, että Pierre-Luc on todella ihmisläheinen, joten sillä voi helposti syntyä haasteita yksinolon kanssa uudessa kodissaan. Tulevan perheen tulee ymmärtää tämä ja olla valmis harjoittelemaan yksinoloa Pierre-Lucin kanssa tarvittaessa pitkäänkin. Edellytämme perheitä käyttämään positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä.

Pierre-Luc on kooltaan n. 40 cm ja 12 kg. Sillä on pörröinen, pitkä turkki, jonka huoltamiseen perheen tulee varautua. Lisäksi Pierre-Lucilla on paljon hammaskiveä, joten perheen tulee olla valmis huollattamaan sen hampaat Suomessa.

Päivitykset

13.8.2022
Pierre-Luc saapui kotiin Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Onni.

13.6.2022
Pierre-Luc varattiin omaan kotiin!

1.5.2022
Pierre-Luc aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pierre-Luc saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pierre-Luc on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pierre-Lucin yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: