Päivitetty 07.11.2021

Varattu koira: PIKKU MYY


Syntymäaika: 7/2021
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
ei steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
28.10.2020

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Pikku Myy päätyi Cosoban tarhalle muutaman mutkan kautta. Eräs paikallinen autokoulunopettaja oli ollut yhteydessä tarhan työntekijään ja kertonut löytäneensä pennun noin 1,5 kuukautta sitten, mutta tiedä sitten onko se totta vai onko esim hänen koiralleen syntynyt vahinkopentu eikä ole halunnut sitä kertoa.

Myy on nyt noin 3 kuukauden ikäinen, iloinen pentukoira. Se on ystävällinen tyyppi, joka viihtyy niin koirien kuin kissojenkin kanssa. Myy elää vapaana tarhalla, yöt viettää sisällä ja päivät pihalla muiden koirien kanssa.

Pikku Myy ei tapaamisen aikana hauku. Sylissä olo oli sen mielestä vähän kummallista, mutta maahan laskettaessa vipelsi innoissaan menemään isossakin koiralaumassa. Tarhan työntekijöiden mukaan pentu rakastaa tarhan sisätiloissa klinikkapuolella oloa, sillä se tietää että työntekijöiltä saa herkkuja. Tarhan omistajan Adinan mukaan se onkin usein työntekijöiden hemmottelun kohteena ja mm. nukkuu yöt sisätilojen sohvalla, pennulla siis vähän keskivertotarhakoiraa paremmat oltavat.

Kooltaan Pikku Myy on noin 35 cm ja 5 kiloa, siitä kasvanee isona keskikokoinen koira.

Päivitykset

28.10.2021
Pikku Myyn oma koti löytyi muutaman mutkan kautta jo ennen kuin kodin etsintä kunnolla ehti alkaakaan. Pikku Myy on varattu.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Pikku Myy tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Pikku Myy saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pikk Myyllä on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pikku Myyn yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa