Kodin saanut koira: PINKA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Pinka 6/2015

Pinka 6/2015

PINKA

* 3-4 vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

28.1.2015
Pinkan tarina on romanialaisittain arkipäivää: Se on joko syntynyt kadulle tai hylätty sinne jossain vaiheessa turhana. Kadulta Pinkan on napannut mukaansa paikallinen rankkuri, dog catcher, ja toimittanut sen Bragadirun kunnalliselle tappotarhalle. Pinka on erittäin onnekas tyttökoira, sillä se vältti tappotuomion Asociata A Doua Sansan eläinsuojelijan Carmen Mandescun asiosta. Carmen pelasti Pinkan tappotarhalta maaliskuussa 2014 ja vei sen turvaan.

Tällä hetkellä Pinka asuu siis Asociata A Doua Sansan Glinan tarhalla. Luonteeltaan Pinka on erittäin ystävällinen kaikkia kohtaan ja rakastaa ihmisten läheisyyttä ja huomiota. Carmen Mandescu kuvailee Pinkaa sydämelliseksi ja hurmaavaksi koiraksi.

Pinka tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ollen hieman alistuva tarhalla. Pinka ei hauku kovin paljoa, joten sen koti voisi sijaita kerrostalossa. Toki normaaliin koiran elämään kuuluu haukahtelu silloin tällöin ja siihen tulee Pinkankin tulevan kodin olla varautunut.

Kooltaan Pinka on noin 45 cm korkea ja 17 kg painava.

Mustia koiria adoptoidaan huomattavasti vähemmän kuin muita, sillä jostain syystä ne eivät kiinnitä ihmisten huomiota kuten muun väriset koirat. Mustan värin lisäksi Pinkan vaarana on jäädä koirakavereidensa varjoon myös sen koon takia, sillä Pinka ei ole eritysen pieni eikä erityisen suuri, vaan ihan tavallinen keskikokoinen koira. Olisiko jossain kuitenkin joku, joka huomaisi Pinkan yhden erityispiirteen eli sen hurmaavan luonteen?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pinka saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pinka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen,oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

17.3.2015
Kulkurien aktiivit kävivät maaliskuussa Romaniassa ja tapasivat matkallaan myös Pinkan. Pinka on hieman ujo, mutta kuitenkin ystävällinen ja kiinnostunut uusista ihmisistä. Kulkurien aktiivit kuvailivat Pinkaa sanoilla: “Erittäin hurmaava ja miellyttävä koira”. Tarhalla Pinka jää valitettavasti muiden koirien jalkoihin. Pinka oli aiemmin häkissä isomman uroksen kanssa, mutta se kävi Pinkan päälle ja Pinka siirrettiin nyt toiseen häkkiin. Herkälle koiralle, kuten Pinka, tarhaelämä voi olla erittäin stressaavaa ja tästä johtuen olisikin tärkeä löytää Pinkalle jo ikioma koti!

7.4.2015
Pinka on varattu pääsiäisenä ja sitä odottaa ikioma koti Suomessa!

2.5.2015
Pinka matkusti tänään omaan kotiin!

1.7.2015
Pinka on viettänyt nyt kaksi kuukautta kotona ja tässä kuulumisia Pinkan omistajalta:

“Heippa ja terkkuja Pinkalta!

Mietin pitkään mitä kirjoittaisin, mutta oikein muuta en osaa todeta kuin että hienosti menee!

Yhteiselo Pinkan kanssa tuntuu melkein luvattoman helpolta. Nyt kun melkein kaksi kuukautta ollaan totuteltu suomalaisen kotikoiran elämään, niin yhtäkään ongelmaa ei ole tullut niin sisäsiisteyden, ulkoilun, yksinolon kuin ihmisiin tutustumisen kanssakaan. Jos nyt jotain pientä ongelmaa pitäisi mainita, niin autoilu on vähän pelottavaa. Tosin, kellepä ei tulisi huono-olo, jos tulisi lukituksi omituiseen hurisevaan kopperoon, joka huojuttaa ennalta-arvaamattoman ajan edes takaisin ja sitten teleporttaa uhrinsa mystisesti eri paikkoihin. Nyt siis pikkuhiljaa harjoitellaan pelkkää autossa istumista parkkipaikalla ja lyhyehköjen matkojen ajamista mahdollisimman kivoihin paikkoihin.

Pinksu reipastuu jatkuvasti, ujohan se selkeästi tosiaan on perusluonteeltaan. Itseluottamusta yritetään nyt siis sille kovasti rakentaa ja lujittaa. Alunperin Pinkalla näytti olevan tapana reagoida outoihin tilanteisiin sulkeutumalla, jähmettymällä ja alistumalla. Nyt on ollut ilo seurata kun hän uskaltaa jo toisinaan pikkuisen hypähdellä ja kierähdellä riemuisasti mun tullessa kotiin tai vaikka jauhelihaa saadessaan. Fiksu Pinka selkeästi kuitenkin on, hän ei vain läheskään aina vielä luota omaan päättelykykyynsä.

Hurmaavaksi koiraksi usempikin ihminen on Pinkaa kehunut, ihan niin kuin alkuperäisessä “luonnekuvauksessa” Kulkurien sivuilla lukikin. Paljon faneja ja rapsuttajia Pinkalle siis on kertynyt, ja sillä on aika hyvä ns. ihmistutka, eli osaa juosta häntä heiluen söpöilemään kaikkien koiramyönteisten ihmisten jalkoihin. Ihanahan hän on!”

Kiitos terveisistä ja hyvää kesää Pinka&Maija!

 

Pinkan varaajana toimi Niina.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: