Projektit

A Little Help From My Friend

Kulkurien “A little help from my friend” on varainkeruun muoto, jossa palataan hyvinkin auttamistyön juurille.

Tässä toistaiseksi jatkuvassa projektissa kerätään varoja aina kulloisellekin yksittäiselle kohteelle, joka voi olla muutaman kympin, satasen tai korkeintaan parin tuhannen kertakohde.

Tarkoituksena on auttaa Romanian yhteistyötahojamme ja kodittomia eläimiä vielä enemmän ruohonjuuritasolla, keräten varoja esimerkiksi yhden koiran hoito- tai terveyskuluihin, johonkin rakennusprojektiin, koirankoppeihin, matolääkkeisiin, sidetarvikkeisiin, kuntoutukseen, mihin milloinkin tarvitaan.

Joskus kyseessä voi olla vaikkapa kadulta pelastettu pentue, joka tarvitsee tehohoitoa, joskus vanha huonokuntoinen koira, jonka tila vaatii tutkimuksia, joskus voimme yhdistää voimamme saadaksemme pitkään jalkaansa kipuilleen koiran ortopedin hoitoon. Apumme ylettyy myös Suomessa kotihoidossa oleviin, yhdistyksen vastuulla oleviin koiriin.

A little help from my friend-projektiin osoitetuista lahjoituksista katetaan aina kulloisenkin kohteen kulut ja mikäli apua saapuu enemmän kuin tarvitaan, ohjataan ylijäävä osuus esimerkiksi muuhun apuun Romaniassa tai Suomessa olevien kotihoitokoirien eläinlääkärikuluihin.

Projektia seurataan kotisivujen lisäksi Kulkurien some-kanavissa. Lisätietoja saat toiminnanjohtajaltamme Salla Honkapäältä.

Keräyskohteet

Tällä sivulla keskitymme kuluvan vuoden keräyskohteisiin, aiempien vuosien keräyskohteet käyvät ilmi toimintakertomuksistamme.

Lahjoitustiedot

Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili:
Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111

MobilePaylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi 9111.

Fetan tarina ja tausta

Feta (aiemmin Fetita) oli entinen omistettu 13-vuotias uroskoira, jonka elämä oli pysähtynyt Giurgiun kunnallisen tarhan häkkiin. Hänet oli hylätty sinne todennäköisesti vanhan ikänsä vuoksi. Kun Kulkurien sterilointi- ja valistusmatkan yhteydessä katseemme osui Fetan häkkiin, näimme vanhan huonovointisen koiran, joka makasi hiljaa kovan puisen alustan päällä, apaattisena ja välinpitämättömänä – sellaisena, jollaiseksi pitkä yksinäisyys, negatiiviset kokemukset ja jatkuva stressi voivat koiran muuttaa.

Nostimme Fetan tarinan valistuspostauksen yhteydessä ja se sai aikaan valtavan yksilösurun. Niin suuri joukko tukijoitamme halusi auttaa nimenomaan Fetaa, että lupasimme selvittää kunnallisen koiratarhan kanssa mahdollisuuksista hakea Feta sieltä pois. Päätös auttaa yksittäistä koiraa kunnalliselta koiratarhalta ei kuitenkaan ole yksiselitteinen — yhteistyötarhamme ovat jatkuvasti ääriään myöten täynnä ja joudumme kieltäytymään säännöllisesti uusista tulokkaista. Myös rahalliset resurssit ovat todella rajalliset.

 

 

Poikkeuksellinen pelastustarina

Pitkän ja perustellun harkinnan jälkeen päätimme, ja saimme luvan hakea Fetan pois kunnalliselta tarhalta. Kulkurien toiminnanjohtaja Salla Honkapää kantoi itse Fetan ulos – pois paikasta, jossa tämänkin koirayksilön elämä olisi päättynyt niin, että kukaan ei olisi huomannut.

Samalla selvisi, että Feta oli virheellisesti rekisteröity nartuksi. Fetan aiempi nimi Fetita tarkoittaa ”pientä tyttöä”.

 

Feta kiidätettiin suoraan hoitoon

Fetan todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että se täytyi viedä suoraan OneVet-klinikalle, jossa hän pääsisi ympärivuorokautiseen hoitoon ja valvontaan. Tutkimuksissa paljastui useita terveysongelmia: mm. sydänmatotauti, sydämen vajaatoiminta ja suun alueen kipua aiheuttavia tulehduksia. Osa hampaista oli selvästi poistoa vaativia.

Feta oli heikossa kunnossa, mutta hän sai ympärilleen valtavan tukijoukon, joka halusi antaa hänelle vielä mahdollisuuden. Fetan hoidon, tutkimusten ja lääkitysten kattamiseksi järjestettiin A Little Help From My Friends -projektin alle keräys, jonka tulos oli huikeat 11 443,99 €. Kiitos jokaiselle lahjoittaneelle!

Tämän tuen ansiosta Feta sai klinikalla kaiken tarvitsemansa hoidon – sydämen ultraäänitutkimukset, röntgentutkimukset, tarpeelliset lääkitykset, suun hoidon sekä jatkuvan ympärivuorokautisen seurannan klinikalla.

 

Siirtyminen Cosoban tarhalle

Kesällä Fetan voinnin kohennuttua, siirtyi papparainen klinikalta Kulkurien yhteistyötarhalle Cosobaan, jossa hänen oli tarkoitus saada kaikessa rauhassa reipastua. Tarhalla Feta sijoitettiin rauhallisempiin aitauksiin, hän sai ruokaa ja herkkujakin säännöllisesti ja mahdollisuuden nähdä muita koiria – mutta vaikka olosuhteet olivat paremmat, ei Fetan mieli seurannut mukana.

Vaikka pieniä pilkahduksia iloisemmasta Fetasta nähtiin, pysyi hän kuitenkin aivan liian apaattisena. Feta liikkui hitaasti, varovaisesti ja vetäytyi omaan koppiinsa piiloon. Aktiivimme ja tarhanhoitajat kuvasivat Fetaa koiraksi, joka oli todennäköisesti kokemustensa vuoksi luopunut toivosta jo kauan sitten.

Feta saapui Suomeen kotihoitoon

Koska Feta oli kunnalliselta koiratarhalta Kulkurien toimesta pelastettu, koemme olevamme vastuussa siitä, että Feta saisi mahdollisuuden elää onnellista kotikoiran elämää. Emme tiedä kauanko Fetalla on päiviä vielä jäljellä, mutta haluamme tehdä niistä mahdollimman mukavat ja rauhalliset.

20. Syyskuuta Feta saapui Suomeen kotihoitoon, kokeneelle hoitajalle rauhalliseen paikkaan, jossa hän saa olla ainoana koirana ja elää kotikoiran elämää täysin omaan tahtiinsa. Suomessa Fetalla on jatkettu sydänmatolääkitystä slow kill -protokollalla. Häneltä on kuunneltu sydän ja hengitysäänet, ja suunniteltu  suun jatkohoitoa, sekä kipulääkitystä nivelongelmien helpottamiseksi.

 

Fetan uusimmat kuulumiset

Feta on yhä varovainen, mutta lempeämpi ympäristö tekee Fetalle silmin nähden hyvää. Päivisin Feta pysyttelee mieluiten turvassa omassa pehmustetussa ja lämpimässä kopassaan, mutta öisin hän tekee rohkeita tutkimusretkiä ympäri asuntoa – etsien hoitajansa piilottamia nameja ja tutkien paikkoja, jotka alkavat vähitellen tuntua tutuilta.

Hoitajan mukaan märkäruoka on Fetalle vastustamatonta: sen tuoksu saa hänet tulemaan esiin silloinkin, kun muu maailma jännittää. Edistys oon ollut odotetustikin hidasta, mutta todellista. Feta saa nyt kaiken tarvitsemansa ajan ja rakkauden.

Lahjoitusvarojen käyttö

Raportoimme Fetan kuluista, kun niitä kotihoidossa kertyy. Fetan keräyksen tuotoilla on katettu hoitokuluja sekä Romaniassa että Suomessa. Romaniassa Feta sai laajat tutkimukset OneVet-klinikalla ja hoitojen kokonaiskustannukset olivat 1 183,62 €.

Suomessa Feta kävi eläinlääkärissä 16.10. ja käynnin kulut olivat yhteensä 206,38 €.

Keräyksen ansiosta pystymme auttamaan Fetan kaltaisia koiria sekä Romaniassa että Suomessa. Päivitämme kuluja sivulle mahdollisimman pian. Keräyksen tuotoista apua saa pian myös toinen erityistä hoitoa tarvitseva koira, Moona, joka saapuu Suomeen kotihoitoon ja tulee saamaan hoitoa polvivaivaansa.

 

Papa Bearin tarina ja tausta

Vuosien ajan kotia adoptio-ohjelmassa etsinyt kultainen Papa Bear tuli M.G. Rescuen tarhalle vuonna 2020 alkukesästä kun Mihai lunasti Mihailestin kunnalliselta tarhalta suurikokoisen uroskoiran. Mihailestin kunnallinen tarha on ikävä kyllä tunnettu kurjista oloistaan, joten Mihain mukaan pääseminen oli tälle herrasmiehelle onnenpotku. Papa Bear on nyt elänyt Mihain tarhalla jo yli 4 vuoden vuoden verran. Papa Bear on osoittautunut avoimeksi ja reippaaksi koiraksi, joka tekee vieraidenkin kanssa heti tuttavuutta. Sosiaalinen Papa Bear antaa käsitellä itseään, on kontaktinhakuinen ja kaikin tavoin ystävällinen kaveri.

 

Epilepsia ja avun tarve

Hurmaava Papa Bear sairastaa epilepsiaa, mistä syystä Papa etsii kotia erityisadoptiokoirana.

Papa Bearilla on lääkitys epilepsiaan ja se saa lääkkeensä tarhalla päivittäin. Päivittäisestä lääkityksestä huolimatta Papa Bear on saanut nyt tiedettävästi kaksi pitkittynyttä kohtausta lyhyen ajan sisällä ja tarvitseekin todennäköisesti lääkkeeseen noston, sekä veriarvojen tarkastuksen. Haluamme auttaa Papaa pääsemään eläinlääkäriin ja tarkastamaan tilanne, tätä tarkoitusta varten järjestimme sille keräyksen marraskuussa.

Tarhaolosuhteissa ei ole jatkuvaa valvontaa tai resursseja reagoida nopeasti kohtauksiin, mikä voi altistaa koiran vakaville terveysriskeille, kuten loukkaantumisille tai jopa kuolemaan johtaville kohtauksille ja epileptinen kohtaus voi herättää muissa koirissa aggressiivisuutta tai tarvetta puolustautua. Papa Bear on välillä löytynyt omasta häkistään ruhjeilla ja on mahdollista, että on loukannut itsensä kohtausten aikana. Tarhalla stressi ja melu voivat myös pahentaa epileptisen koiran tilaa ja lisätä kohtausten riskiä. Kunnes Papa Bear löytyää ikioman ihmisensä, teemme parhaamme auttaaksemme häntä tarhaolosuhteissa. Hinta-arvion Papa Bearin eläinlääkärikäynnistä saamme tulevan eläinlääkärikäynnin yhteydessä.

Papa Bear ja me kiitämme

Huomattavan suuri joukko tukijoitamme riensi rakkaan Papan avuksi. Papa sai lahjoituksia ison summan, yhteensä jopa 7 423,58€

Kiitos paljon kaikille auttaneille! Näin suurella summalla mahdollistetaan myös monen muun koiran tarvitsema eläinlääkärihoito.

Papa Bearin kuulumiset

Papa Bear kävi eläinlääkärissä 2.12., ja tutkimusten perusteella sen yleisvointi on tällä hetkellä hyvä. Myös verikokeiden tulokset olivat hyviä, joten epilepsialääkitystä voidaan säätää käynnin hyvien tulosten perusteella.

Harmillisesti tutkimuksissa ilmeni myös huonompia uutisia – Papa Bear on sydänmato-positiivinen, ja se tarvitsee pian hoitoa sairauteen. Hoito aloitetaan mahdollisimman pian, jotta Papa saa jatkaa toipumistaan turvallisesti ja oireettomana.

Lahjoitusvarojen käyttö

Papa Bearin 2.12. eläinlääkärikäynnin kulut olivat 1476,62 €

Lisäksi lahjoitusvaroista saadaan suuri apu Suomessa olevien kotihoitolaisten eläinlääkärikuluihin sekä pystymme myös auttamaan Romaniassa olevien koirien eläinlääkärikuluissa kuten sydänmatohoidot, röntgenit, laboratorio tutkimukset, akuutit hammashoidot sekä erilaiset konsultaatiot.

Kotihoitolaisista useampi on jo saanut apua Papa Bearin keräyksen tuotoista. Esimerkiksi Kaspar tarvitsi lääkkeitä nivelrikon hoitoon. Lääkkeet kustansivat 90,20€

Seytan kävi eläinlääkärintarkastuksessa ja siltä poistettiin kirurgisesti patti, kustannukset 516,75€

 

Unan tarina ja tausta

Pieni ja kaunis Una pelastettiin Carpen tarhalle huonoista oloista, se oli asunut jonkun pihakoirana ja sen hyvinvointia oli laiminlyöty. Una saapui Carpelle vasen silmä vaurioituneena, silmä oli kipeä ja se tulisi vaatimaan poistoleikkauksen. Halusimme auttaa Unaa ja keräsimme varoja toukokuussa 2024 leikkausta varten.

Onni kääntyi hetkessä

Una herätti valtavasti huomiota sosiaalisessa mediassa ja sai uskomattoman määrän apua tukijoiltamme. Unalle lahjoitettiin enemmän kuin mitä olisimme voineet kuvitellakaan. Unalle lahjoitettiin yhteensä 23 160,67€

Suuret kiitokset kaikille Unalle lahjoittaneille! Selvää on, että huomattavan moni muukin yksilö saa apua näistä lahjoituksista.

Silmän poistoleikkaus

Unan silmän poistoleikkaus saatiin suoritettua 9.5.2024 OneVetin klinikalla Bukarestissa. Leikkaus sujui hyvin ja leikkauskohta parani erinomaisesti.

Huolta ja murhetta

Leikkauksen aikoihin Unalta otettiin samalla verikokeita ja tautitestejä. Testeistä selvisi, että Unalla on ehrlichioosi tartunta, johon se sai kuukauden mittaisen antibioottikuurin kesäkuussa.

Antibioottikuurin aikana voinnissa alkoi alamäki, Una alkoi maksatulehdus todennäköisesti antibioottien seurauksena. Samoihin aikoihin Una alkoi rajusti laihtumaan ja sillä epäiltiin mahan limakalvon tulehdusta tai enteriittiä eli ohutsuolen tulehdusta. Una palasi tarhalta klinikalle hoitoon ja klinikkamajoitukseen tulehdustilan hallintaan saamiseksi.

Una sai koko kesän ja alkusyksyn tukivalmistetta maksaa varten, sillä on erityisruokavalio sekä se sai närästyslääkettä mahan happojen neutralisointiin. Unalla oli kesällä sairastuminen aikaan ruokahaluttomuutta, mutta ruokahalu on alkanut normalisoitua syyskuusta eteenpäin ja paino nousta.

Varotoimenpiteenä Unalle tehtiin Romaniassa ultraäänitutkimus jossa sen mahalaukku, sappirakko, maksa, munuaiset, virtsarakko ja ohutsuoli on tutkittu ja todettu normaaleiksi. Näin saatiin poissuljettua monta vaivaa ja sairautta tulehduksen taustalta.

Una tuotiin Suomeen kotihoitoon 5.10.2024

Ortopediset haasteet

Unan ollessa klinikkahoidossa Romaniassa, kiinnitettiin huomiota sen liikerataan sekä erikoiseen tapaan pysähtyä paikoilleen. Una tutkittiin OneVetissä ja sen kummassakin polvessa tuntui muutoksia. Röntgenkuvista ei saanut kuvan asennon takia varmuutta mutta Unalla on mahdollisesti patellaluksaation aste 4 polvissa.

Oli selvää, että Una tulee tarvitsemaan Suomessa tarkemman ortopedisen tutkimuksen. Una kävi ortopedillä ja yleistutkimuksessa sekä verikokeissa 1.11.2024, sen veriarvot olivat iloksemme kohentuneet mutta eivät vielä normaalit, eläinlääkäri suositteli niiden tarkastusta 6kk kuluttua tai jos koirian voinnissa on muutoksia. Polvet olivat odotetusti huonossa kunnossa, mutta Una käyttää niitä diagnoosiinsa nähden hyvin, polvien tilannetta päätettiin toistaiseksi seurata. Polvien leikkaustarpeen arviointi sekä leikkauksen toteuttamisen realistisuus arvioidaan yhdessä eläinlääkäreiden kanssa.

Unan uusimmat kuulumiset

Ihana Una on voinut kotihoidossa odotettua paremmin ja voinnin suunta vaikuttaa olevan kaiken kaikkiaan ylöspäin. Una on päässyt aloittamaan oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme, voit tutustua Unan tuoreimpiin kuulumisiin, kuviin ja videoihin lisää sen omasta profiilista. Toivomme Unalle onnea kodin etsintään!

Lahjoitusvarojen käyttö

Unan eläinlääkärikulut ovat 19.11. mennessä kustantaneet 3 209,92€

Lisäksi lahjoitusvaroja on käytetty yhteensä 9 619,44€ Suomessa olevien kotihoitolaisten eläinlääkärikuluihin.

10 331,31€ verran on myös pystytty auttamaan Romaniassa olevien koirien eläinlääkärikuluissa kuten sydänmatohoidot, röntgenit, laboratorio tutkimukset, akuutit hammashoidot sekä erilaiset konsultaatiot.

Una on ollut harvinaisen epäonnekas elämässään kaikkine näine vastoinkäymisineen, mutta onnekasta on miten moni ihminen on lahjoituksellaan tukenut ja kannatellut Unaa ja sen ansiosta me voimme nyt yrittää tehdä kaikkemme Unan paremman elämän mahdollistamiseksi.

Kampanjakeräykset

Keräyskohteet

Järjestämme kohdennettuja kampanjakeräyksiä yhdistyksen arvojen ja tavoitteiden mukaisesti. Eniten kamppanjakeräyksia toteutetaan ennen kaikkea sterilointeja varten, mutta myös muita tarpeellisia kohteita varten, kuten tarhojen kehitystä ja kunnostusta, eläinten ruokaa, yksilöllistä apua tarhakohtaisesti ja tarvittaessa keräämme varoja myös äkillisissä tilanteissa apuamme tarvitsevia kohteita varten.

Sterilointien kampanjakeräykset

Steriloinnit ovat erittäin tärkeä osa toimintaamme, sterilointeihin kerätään varoja useissa kampanjakeräyksissä vuosittain. Sterilointikeräykset löytyvät eriteltynä täältä.

2024 vuoden kampanjat,

sterilointien keräykset

Polku Parempaan 27.2.-3.3.2024
10 073,30€
SyntynytHylätyksi 11.-18.4.2024
20 814,75€
Syyttömät 24.7-31.7.2024
19 958,56€
Toisenlainen todellisuus 28.9.-1.10.2024
17 971,38€
3€ haaste 25.11.-1.12.2024
102 599,87€

Kaikki yhteensä: 171 417,86€

2024 vuoden muut keräykset

Joulukeräys tarhoille 20.-24.12.2024
28 942,76€

Menneet projektit

Lisää tietoa menneistä projekteista löytyy myös toimintakertomuksistamme.

Strategiasuunnitelma Rosiori de Vede – a mass sterilization and aid project Rosiori de Vede -massasterilointi- ja avustusprojekti on päättynyt Tällä ...
CARPE pähkinänkuoressaCarpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Projektin tavoitteena on rakentaa romanialaiseen Mitrenin kylään ...
16.5.2016 Huhtikuun lopussa saimme jälleen fiilistellä Projekti Sperantan tunnelmissa, kun projektin nimikoira, Speranta, saapui Suomeen omaan kotiin. Sperantan uudeksi nimeksi ...

Menneet kampanjakeräykset

Lisää tietoa menneistä kampanjakeräyksistä löytyy myös toimintakertomuksistamme.

Kulkurien "A little help from my friend" arkisto, ajantasaiset avustuskohteet käyvät ilmi Projektit pääsivulta ...
Kun me kokoonnumme notkuvan joulupöydän ääreen, avaamme joululahjapaketteja kimaltelevan joulukuusen juurella, halaamme rakkaitamme kynttilän valossa, samaan aikaan koiratarhalla päivä vaihtuu ...
"Tällä hetkellä pennuille ei ole enää ruokaa" "Generaattori on rikki, eikä meillä ole varaa korjata sitä" "Röntgenkuvat ovat liian kalliit, ...
Ukrainan järkyttävä tilanne koskettaa laajasti ja myös Kulkurit haluaa auttaa osaltaan tässä sydäntäsärkevässä tilanteessa. Kutsumme nyt teidät mukaamme auttamaan! Eläinsuojeluyhdistyksenä ...
Jo toista vuotta putkeen joulukeräyksemme menee sydämiin, kirjaimellisesti.  Viime vuonna syntyi ajatus, että keräämällä varat sydänmatopositiivisten, vaikeasti kodin saavien koirien ...
Saimme tänään aamulla herätä musertaviin uutisiin Romaniasta. Hurja myrsky on eilen illalla ja viime yönä riehunut Bukarestin ympäristössä ja tehnyt ...
Kesähelteet ovat ottaneet Romanian syleilyynsä. Lämpömittari kipuaa tällä hetkellä päivittäin reiluun 25 asteeseen ja Etelä-Euroopan aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Yhteistyötarhoillamme ...
Koronapandemia vaikuttaa myös Romaniassa, missä on Suomen tapaan julistettu poikkeustila 16.3.2020. Koronan suhteen maassa on pitkälti samankaltainen tilanne kuin Suomessakin, ...
Kuten eilisessä (4.6.2020) tiedotteessamme kerroimme, on yhteistyötarhallamme Cosobassa todettu penikkatautia. Olemme joutuneet perumaan kesäkuun adoptiokuljetukset, ja koko tarha on asetettu ...