Kodin saanut koira: RAKEL

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.10.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

One Rescuen tarhalla elelee satoja koiria, joista Adina työntekijöineen pitää vähäisillä resursseilla mahdollisimman hyvää huolta. Koiria päätyy tarhalle monenmoisin tavoin, ihmiset tuovat tarhalle löytämiään koiria, koiria joita eivät tahdo enää pitää, tai sitten koiria hylätään tarhan läheisyyteen. Herttaisen Rakelin tarina on kovin tavallinen tarina Cosobassa: Sen oli joku tuonut ilmaiseen sterilointipäivään leikattavaksi sen ollessa pentu, eikä kukaan koskaan hakenut sitä pois. Joten Rakel jäi ja odotti.

Nyt Rakelille on avautunut elämänsä mahdollisuus, sillä se pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Rakel on kovin sympaattinen ja suloinen koira, Adinan mukaan aina ystävällinen kaikille. Vieraisiin ihmisiin Rakel suhtautuu aluksi hämmästellen, mutta reipastuu melko pian katsellessaan tovin etäämmältä. Herkut kelpaavat ja hiukan malttaa antaa rapsutellakin. Herkkujen ja rapsujen myötä Rakel rentoutuu pian ja kohta kulkeekin vieraan luota toisen luo häntä heiluen, mikä on merkki siitä, että Rakel ei varsinaisesti ole ujo, saati arka, vaan pikemminkin ihmisten suhteen tottumaton ja siksi hieman hämillään uudessa tilanteessa. Rakel tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, se asuu nyt kolmistaan nartun ja uroksen kanssa, ja yhteiselo on oikein mutkatonta.

Kaunis Rakel etsii koiralähtöisyyteen sitoutuvaa, kärsivällistä ja lempeää omistajaa, joka ymmärtää miten tottumatonta ja kokematonta tarhakoiraa on hyvä tukea uudessa ympäristössä. Tämän tyyppiset koirat hyötyvät paljon siitä että kodissa on entuudestaan toinen koira, joten etsimme Rakelille ensisijaisesti kotia toisen koiran kaverina, mutta myös ainoaksi koiraksi voidaan harkiten neito luovuttaa. Rakel reipastunee todennäköisesti pian uusien, positiivisten kokemusten myötä tukevassa ympäristössä.

Rakel on iso keskikokoinen, eli noin 52 cm korkea ja painaa noin 22 kg.

Päivitykset

11.6.2022
Rakel saapui Suomeen omaan kotiin!

4.4.2022
Rakel varattiin omaan kotiin!

8.10.2021
Rakel on mukana Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Rakel saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rakel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Iris Vainio

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: