Kodin saanut koira: RICKON

Syntymäaika: 12/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

16.4.2020
Adina Vladut on eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Kaikki Kulkurien Suomeen tuomat koirat kulkevat tämän klinikan läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Vuonna 2015 Adina vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen, johon rakentui Cosoban tarha. Vuonna 2017 Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen, jonka kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria. Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Tarhalle tuodaan koiria surullisen usein. Koirat voivat olla joko kadulta tai tien laidasta löydettyjä, taikka suoraan kotoa tuotuja, kun perhe on päättänyt luopua koirastaan syystä tai toisesta. Koirilla voi olla takanaan kaduilla eloa koko elämänsä tai vain viikkoja, ehkä kuukausia.

Cosoban tarhalle on päätynyt myös Rickon yhdessä emonsa Shireenin kanssa. Rickon on tyypillinen iloinen pentu, jolla on kaunis musta ja pörröinen turkki. Se on ystävällinen ja sosiaalinen muita koiria ja ihmisiä kohtaan. Se myös aktiivisena pentuna touhuaa tarhan menoissa mukana. Rickon saattaa hieman tarhalla haukkua, mutta Rickonin ei ole huomattu olevan mitenkään erityisen äänekäs.

Rickon on noin 30 cm korkea ja painaa noin 5 kg. Nuoren ikänsä vuoksi Rickon tästä vielä hieman kasvanee lisää.

Päivitykset
05.09.2020
Rickon saapui Suomeen.

08.05.2020
Rickon on varattu omaan kotiin. Onnea pikkuiselle ja sen tulevalle perheelle <3

16.04.2020
Herttainen Rickon on saanut useita kotiehdokkaita, joten pikkuisesta ei oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä vastaan. Kiitos valtavasti kaikille!

16.4.2020
Onnekas Rickon pääsi mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia.

_______________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Rickon tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Rickon saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rickon on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Rickonin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: