Kodin saanut koira: MOCHI (ent. Rontzi)

Syntymäaika: 9/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Laitila)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessiinluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.1.2023
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Mochi-tyttö päätyi Mihain tarhalle tavalla, joka ei ole lainkaan poikkeuksellinen Romaniassa. Mochilla oli koti erään naisen luona, mutta jostain syystä nainen ei enää halunnut huolehtia koirasta ja antoi sen Mihain äidille, koska tiesi Mihain tarhasta.

Mochi löysi kodin Suomesta ja syyskuussa 2021 se matkusti uuteen kotiinsa. Nyt Mochi kuitenkin palaa yli vuoden kotona olemisen jälkeen jälleen Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Mochi on ihana, fiksu, vauhdikas ja suloisen hölmö koira. Siinä on valtavasti hyvää, mutta haasteita sillä on uudessa kodissaan ollut myös paljon. Yksinolon haasteet ovat päällimmäinen syy siihen, ettei Mochin perhe kokenut enää resurssiensa riittävän Mochin kanssa.

Mochin yksinolon haasteet kävivät ilmi heti, kun se saapui Suomeen. Mochi vinkui, haukkui, ulisi, ravasi ympäri asuntoa ja hyppi ovea vasten koko yksinolonsa ajan aivan alkumetreiltä asti. Mochi reagoi yhtä voimakkaasti silloin kun se jätettiin yksin toiseen huoneeseen kuin silloin kun perhe poistui ulko-ovesta. Mochin kanssa on harjoiteltu yksinoloa sekä yhteyshenkilön, verkkokurssien että kouluttajan tuella, mutta ahdistunut käytös yksin ollessa ei ole merkittävästi helpottanut. Mochi ei siis ole käytännössä ollut yksin kotona lainkaan ja sen eroahdistushaasteet tulevat vaatimaan tulevalta kodilta paljon työtä. Mochille etsitään kotia, jossa sen ei olisi välttämätöntä jäädä yksin ja jossa olisi aikaa sekä kärsivällisyyttä tehdä pitkäjänteistä työtä yksinolojen helpottamiseksi.

Mochi on helposti kiihtyvä koira, jolla on välillä vaikeuksia rauhoittua. Varsinkin uuteen kotiin muuttaessa sen stressitasot tulevat varmasti olemaan korkealla. Mochi kierrokset nousevat helposti erityisesti innostavissa, turhauttavissa sekä yllättävissä tilanteissa ja tämä näyttäytyy etenkin jalkojen näykkimisenä.

Mochin terveydentilaa on tutkittu ja siltä löydettiin kiteitä virtsasta. Erityisruokavalion avulla tilanne on korjaantunut ja sama ruokavaliota on jatkettu toistaiseksi. Mochilla on todettu positiivinen leishmania tulos, mutta oireita sillä ei ole. Kontrollikäyntejä tämän osalta on 4-6 kuukauden välein.

Mochi on todella ihmisrakas ja olisi mielellään mukana kaikessa ja kaikkialla. Se käpertyy viereen nukkumaan tai hyppää syliin hellittäväksi. Se tottuu helposti uusiin ihmisiin ja omassa pihapiirissään käy mielellään kaikkien tuttujen rapsuteltavana. Miehiin se suhtautuu enemmän varauksella, mutta ystävystyminen tapahtuu muutaman namin avulla nopeasti. Mochi tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Vaikka Mochi jännittää joitain asioita, selviää se niistäkin hienosti, jos sille antaa tarpeeksi tilaa ja rohkaisua. Mochi on kulkenut julkisessa liikenteessä mallikkaasti. Yksinoloa lukuunottamatta Mochi haukkuu vain satunnaisesti. Mochissa pitää erityisesti siitä, että sillä on selkeitä tehtäviä ja se saa touhuta yhdessä omistajan kanssa. Mochi varmasti sopisi monenlaiseen harrastukseen kaveriksi.

Mochi on noin 30 cm korkea ja painaa 7 kiloa.

Päivitykset
25.2.2023
Mochi on nyt kotona. Onnea Mochi ja perhe!

8.2.2023
Mochi on varattu ikiomaan kotiin!

7.1.2023
Mochi on edistynyt hienosti kotihoitajan luona yksinoloharjoituksissa. Vielä ei missän nimessä olla siinä vaiheessa, että Mochi voisi jäädä yksin kotiin, mutta pikkuhiljaa Mochi osaa jo jäädä eri huoneeseen omalle paikalleen hetkeksi. Mochi tarvitsee ehdottomasti kodin, jossa harjoituksia jatketaan koiran ehdoilla ja niin, ettei Mochi joudu sille liian vaikeaan tilanteeseen liian nopeasti.

21.12.2022
Mochi on siirtynyt kotihoitoon Laitilaan ja jatkaa uuden kodin etsimistä sieltä käsin.
Mochi on osoittautunut kovin leikkisäksi ja aktivointia kaipaavaksi nuoreksi koiraksi, joka rakastaa ihmisiä yli kaiken.

19.11.2022
Mochi palaa Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään uutta kotia.

27.9.2021
Rontzi on saapunut kotiin 25.9. Onnellista elämää Rontzi, uudelta nimeltään Mochi ja Mochin oma perhe!

23.7.2021
Rontzi on varattu ja oma koti odottaa Suomessa.

7.7.2021
Rontzi tepastelee adoptio-ohjelmaamme toiveena uusi, rakastava koti Suomessa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Jo kotikoirana asunut koira on päässyt jo harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Muutos uuteen kotiin muuttaessa on kuitenkin suuri, eikä voida olettaa että kodistakaan tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Mochi saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mochi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Elisa Laitonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: