Kodin saanut koira: RUSKO

Syntymäaika: 8-9/2018
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romania (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

17.3.2019

Rusko, hellyyttävä tummasilmäinen natiainen, asustaa Cosoban tarhalla (One Rescue Association) Bukarestin lähistöllä yli 200 muun koiran kanssa. Rusko on yksi lukemattomista ei-toivotuista koiranpennuista, jotka ovat tulleet hylätyiksi kuluvan talven aikana Romaniassa. Rusko on myös yksi onnekkaista, jotka ovat päätyneet turvaan eläinsuojelijoiden tarhalle. Rusko on vakaasti elämässä kiinni oleva peruspentu, joka on selviytynyt monista pieniä pentuja uhkaavista vaaroista. Parvo on sairaus, johon monet sen pentukaverit menehtyivät.

Rusko on nyt noin viiden kuukauden ikäinen. Sen rokotusohjelma on jo hyvällä mallilla ja kuukauden päästä se on valmis matkustamaan omaan kotiin. Rusko on reipas ja tutkii uteliaana rajallista maailmaansa tarhaympäristössä ja hakee kontaktia ihmiseen häntä innosta vipattaen. Se elää nyt yhdessä muiden pentujen kanssa ja kaipaa jo kovasti omaa ihmistä, joka mahdollistaisi sille monipuolisemman kasvuympäristön ja auttaisi sitä kasvamaan kelpo kotikoiraksi. Rusko tarvitsee rakastavan kodin, jossa ymmärretään pentukoiran tarpeita ja osataan ja halutaan kasvattaa sitä koiralähtöisesti, palkitsemiseen perustuvalla otteella.

Rusko painaa nyt noin 7 kg, joten sen arvioidaan voivan kasvaa keskikokoiseksi, noin 20 kg painavaksi koiraksi.

Päivitykset

1.6.2019

Rusko lensi Suomeen ja tapasi oman perheensä. Paljon onnea Rusko ja perhe!

13.5.2019

Rusko on varattu omaan kotiin.

11.5.2019

Rusko on saanut monta hyvää kotiehdokasta, joten siitä ei enää oteta kyselyjä vastaan.

17.3.2019

Yhdistyksemme aktiivit tapasivat Ruskon helmikuun lopussa Cosoban tarhalla. Ruskosta on kasvanut kaunis nuori koiraneiti, joka muistuttaa aika paljon collieta. Korvat terhakasti vipottaen se tarkkailee pihan tapahtumia, mutta sillä ei ole mitään tarvetta olla tapahtumien keskipisteessä. Se tulee kyllä hyvin toimeen pihan muiden pentujen kanssa. Ruskoa eivät vieraat ihmiset suuresti kiinnosta, vaikka se ei vaikutakaan aralta eikä lähde pois kun vieras ihminen lähestyy. Tuttua työntekijää se sen sijaan seuraa pihalla ja on selvästi kiintynyt tähän. Rusko ei vierailun aikana hauku lainkaan, joten se voi soveltua myös kerrostaloasujaksi. Rusko odottaa jo kovasti omaa perhettä, jolle se voisi jakaa kiintymystään. Ruskolle on lisätty uusia kuvia ja video.

6.2.2019

Rusko aloitti oman turvallisen kotinsa etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Rusko tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Rusko saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rusko on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: