Enkelikoira: RUUSA

Syntymäaika: 2009
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

29.1.2020
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on valmis, sieltä löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, kuten kissoja, vuohia ja hevosia.

Ruusa päätyi M.G. Rescueen nelisen vuotta sitten. Se oli elänyt Bukarestin lähettyvillä tehdasalueella, alueen kodittomien koirien tyypilliseen tapaan laumassa. Lopulta koko porukka otettiin kiinni ja toimitettiin kunnalliselle tarhalle, josta Mihai lunasti Ruusan hoteisiinsa. Alkuun Ruusa oli hyvin arka, mutta Mihain tuella arkuus on hiljalleen karissut, eikä siitä tällä hetkellä ole enää paljoa jäljellä. Kulkurien aktiivit tapaavat Ruusan aidatulla pihalla, jossa Ruusa saa vapaasti liikkua. Se pitää aluksi hieman etäisyyttä aktiiveihin, mutta tulee jonkin ajan kuluttua rauhallisesti luokse nauttimaan tarjolla olevista herkuista. Ruusa on elänyt ikänsä koiralaumassa ja se näkyy, sillä Ruusa tukeutuu muihin koiriin ja tuleekin niiden kanssa ongelmitta toimeen. Se asustaa samaa häkkiä 2-3 muun koiran kanssa. Koska Ruusa on tottunut elämään muiden koirien kanssa, se etsii kotia, jossa sillä on lajitoveri seuranaan. Ruusa ei ainakaan tarhalla hauku.

Ruusa on vähintään 10 vuotta vanha, mikä tarkoittaa sitä, että se ei välttämättä fyysisin osin ole enää elämänsä parhaassa kunnossa. Kuten lähes aina seniorikoirien kohdalla, on tulevan kodin hyvä varautua siihen, että Ruusa tulee tarvitsemaan eläinlääkärin huomiota nuorta koiraa enemmän. Tällä hetkellä Ruusan oikeassa etujalassa on pientä kasvustoa, jota tullaan tutkimaan lisää. Ruusa ravisteli hieman päätään aktiivien vierailun aikana, mikä saa epäilemään mahdollisesti jotain korvavaivaa, mutta eläinlääkäri Mihai on tutkinut korvan eikä siellä näytä olevan mitään.

Ruusa on 55 – 57 cm korkea ja painaa noin 30 kiloa. Se on tuhdissa kunnossa ja tekisi hyvää iäkkään koiran nivelille, jos se saisi hieman painoa pudotettua.

 

Päivitykset

23.5.2021

”Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan” -P.Maijanen 

Mutta Ruusapa oli. Ihmeellinen Ruusa oli totta, rakastettu ja meille niin kallisarvoinen aarre. Ruusa oli alusta pitäen ihmeellisen tutun tuntuinen, kuin vanha ystävä vuosien takaa. Jotain, jota olimme kaivanneet tietämättämme. Hän oli luonnollinen osa perhettämme alusta pitäen, aivan kuin hän olisi ollut kanssamme koko ikänsä.

Ruusa saapui meille pimeimmässä marraskuussa 28.11.2020 tuoden valon mukanaan. Ruusa oli jo iäkäs koira, jota elämä ei ollut kohdellut silkkihansikkain, eikä meillä ollut odotuksia nopeasta sopeutumisesta kotiin. Ruusa kuitenkin yllätti kaikki: hän oli ensimmäisen parin päivän alkujännityksen jälkeen välittömästi osa laumaa, johon kuului hänen lisäkseen Romanian rescuet Kyösti ja Sofi sekä eestiläinen rescuekissa Joosep. Ruusa osoitti olevansa viisas ja nopeaälyinen koira, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Hän otti paikkansa osana laumaamme ja voitti kaverit nopeasti puolelleen. Kuuden hengen laumamme eleli alkuperäisellä kokoonpanollaan onnellista elämää kolmisen kuukautta ja näitä kuukausia tulemme suurella lämmöllä lopun elämämme muistamaan. Ensimmäinen menetys kohtasi perhettämme helmikuussa, jolloin raskain mielin saattelimme rakkaan Joosep-kissan sateenkaarisillalle pitkälle edenneen sairauden vuoksi. Uusi suru kohtasi meitä aivan liian pian 17.5.2021, kun jouduimme hyvästelemään ihmeellisen ystävämme Ruusan. Ruusan kunto romahti parissa päivässä, ja lopulta mitään ei ollut tehtävissä. Kultainen Ruusamme seurasi rakasta kissaveljeään aivan liian pian.

Meille pientä lohtua tuo se, että elämänsä viimeisiksi kuukausiksi Ruusa pääsi kuitenkin kotiin ja sai elää kotikoiran elämää lähes puoli vuotta. Ruusan aika meillä oli hyvää ja ihanaa. Hänen ei tarvinnut sairastaa kuin aivan pari viimeistä päiväänsä. Ruusa rohkaistui nopeasti, alkoi kipulääkityksen myötä juosta ja jopa leikkikin sisällä. Hampaat hoidettiin kivuttomiksi ja etutassun hyvänlaatuinen kasvain poistettiin samalla kertaa. Kun hampaat oli hoidettu, oli ihana pureksia kovia luita, joita Ruusa kyllä kovasti arvostikin! Ruusa oli uskomattoman terävä koira, joka oppi sisäsiistiksikin hämmästyttävän nopeasti parissa viikossa. Elämänlaatu nousi kohisten ja Ruusa tiputti alkutalvesta huonokuntoisen tarhaturkkinsa pois. Alta paljastui upean musta ja kiiltävä puku, joka tuoksui omalaatuisesti raikkaalta mäntysuovalta – tuoksu, jota emme koskaan unohda. Ruusa myös oli hellyydenkipeä ja osasi pyytää rapsutuksia, jos ei niitä saanut. Hän suhtautui uusiin ihmisiin avoimesti ja iloisesti ja herätti ihastusta oikeastaan kaikkialla, minne meni. Ruusan viimeiset kuukaudet asuimme maalla, jossa Ruusa entisestään piristyi. Hän rakasti maalaiselämää, jäällä kävelemistä, lumessa piehtarointia, kylätiellä autojen haukkumista ja terassilla istumista, jossa hänelle rakas harrastus oli ns. yleinen vahtiminen ja ajoittainen haukkuminen ystäviensä Sofin ja Kyöstin kanssa.

Ruusa oli ainutlaatuinen koira. Sitkeä ja määrätietoinen, mutta sopeutuva ja joustava. Viisas ja älykäs, mutta hupsutteleva ja huumorintajuinen. Lempeä, rakastava, kaunis ja hellä. Ruusan juoksu oli hauskannäköistä jolkottelua, joka toi enemmän mieleen poron kuin koiran. Ruusan sydän oli puhdasta kultaa, emmekä voi uskoa edelleenkään, että tuo rakas sydän ei enää lyö. Ruusa teki meihin lähtemättömän vaikutuksen ja jos jotain olisi voitu hänen hyväkseen vielä tehdä, se, ja vielä paljon enemmänkin olisi varmasti tehty.

Rakas Ruusa! Jos rakkautemme olisi riittänyt pitämään sinut hengissä, et koskaan olisi kuollut. Meidän jäljellejääneiden osa on nyt musertava suru mutta myös suunnaton kiitollisuus siitä, että saimme tuntea sinut ja lämmitellä valossasi nämä kuukaudet. Saimme sinulta niin paljon – paljon enemmän kuin pystyimme sinulle antamaan. Emme koskaan unohda sinua. Sanoimme näkemiin, emme hyvästi. Me tapaamme jälleen ja sitä odottaessa rakastamme ja muistamme Sinua joka hetki.

Pohjattomasti kaivaten,

Perheesi

28.11.2020

Mummokoira Ruusa pääsi ikiomaan kotiin ja saa loputtomasti rapsutuksia rakastettuna kotikoirana.
29.1.2020
Ruusa pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja etsii nyt ansaittua paikkaansa rakastettuna kotikoirana.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ruusa saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ruusa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Ruusalta on testattu rabiesvasta-aineet ja ne ovat riittävällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5, Ruusalla se on 7,3. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Rabies vasta-ainetesti maksaa yhdistykselle 120 €/koira. Emme toistaiseksi velvoita adoptioperheitä maksamaan kulua, mutta olemme kiitollisia, jos Ruusan tuleva adoptioperhe haluaa vapaaehtoisesti osallistua testauksen kustannuksiin.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: