Kodin saanut koira: RONI (ent. Rye, Grain Puppies)

Syntymäaika: 5.11.2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Vantaa)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
20.10.2022
Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria ja muuttaakseen asioita kotimaassaan. Yksi näistä on eläinlääkäri Adina Vladut, joka miehineen omistaa OneVet-eläinlääkäriasemat sekä Bukarestin keskustassa että Cosoban tarhan yhteydessä. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla tehnyt eläinsuojelutyötä auttaakseen omalta osaltaan kotimaansa loputonta kodittomien koirien joukkoa. Puolen tunnin automatkan päässä keskustasta sijaitsevan Cosoban tarhan ylläpitämistä varten Adina perusti One Rescue Association-yhdistyksen. Tarhan yhteydessä sijaitsevalla klinikalla kaikki Suomeen tulevat koirat viettävät 17 päivää, minä aikana koirille tehdään maahantuontia varten vaadittavat ja kaikki muut adoptioon liittyvät toimenpiteet. Cosoban tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jonne varattomat ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä steriloitavaksi maksutta.

One Rescuen tarhalla Cosobassa on satoja koiria ja niitä hoitamassa sitoutuneita, hyväsydämisiä työntekijöitä. Eräs työntekijöistä, Costin, oli löytänyt Grain Puppiesin porukan, Buckwheatin, Oatin, Teffin, Amaranthin, Maizen, Quinoan, Ryen ja Milletin, kylän hautausmaalta pentujen ollessa aivan pieniä. Costin sai kuulla, että paikalle on saapumassa pahamaineisia koirarankkureita keräämään koirat talteen ja vietäväksi kunnalliselle tarhalle, joten hän päätti toimia, ja ottaa pennut Cosoban tarhalle turvaan.

Roni saapui Suomeen omaan kotiinsa marraskuussa 2021, mutta kotiutuminen ei ole sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Roni osoittautuikin odotettua aremmaksi pojaksi, ja elämä vilkkaassa lapsiperheessä ei ole ollut Ronille kovin helppoa. Monessa asiassa Roni on kyllä kehittynyt, mutta päädyimme kodin kanssa yhteiseen päätökseen, että Ronille olisi parempi etsiä rauhallisempi koti, jossa se uskaltaisi tulla enemmän ulos kuorestaan ja pääsisi viettämään täysipainoista elämää.

Roni stressaa kovia ääniä ja pelkää perheen miespuolista jäsentä voimakkaasti. Tulevassa kodissa ei tulisi olla lapsia, vaan mielellään yksi tai kaksi aikuista. Roni kaipaa rauhallista kotia, jossa voi olla rauhassa enimmäkseen omien ihmisten kesken. Reipas koirakaveri voisi myös olla hyödyksi Ronille, mutta ei ehkä välttämättömyys. Roni nauttii kovasti ulkoilusta nykyisessä kodissaan, ja ainoastaan siellä Roni tällä hetkellä pystyykin rentoutumaan täysin ja olemaan oma itsensä.

Roni on asunut nyt omakotitalossa, mutta voisi kuitenkin sopeutua mahdollisesti myös kerrostaloon, kuitenkin sillä varauksella, että tulevan kodin täytyy olla valmiita totuttamaan Roni alusta saakka mm. rappukäytävässä, hississä sekä portaissa liikkumiseen. Tulevalta kodilta vaaditaan hyvää koiranlukutaitoa, mielellään kokemusta aroista koirista sekä aiempaa kokemusta paimenkoirista.

Roni on tällä hetkellä noin 2 vuotias nuori paimenpoika. Roni on suunnilleen 50cm korkea ja painaa arviolta 20kg.

 

Päivitykset

17.2.2023

Roni lähti tänään uuteen kotiinsa, parin kuukauden kotihoitojakson jälkeen. Lämmin kiitos Ronin hoitajalle ja onnea uuteen elämään Ronille ja perheelle. <3

12.2.2023

Roni löysi uuden perheen, jossa on peräti kaksi koirakaveria valmiina, ja joita Roni on päässyt tapaamaan kotihoidosta käsin. Onnea Ronille uudesta kodista. <3

27.10.2022

Ronille on löytynyt kotihoitopaikka, johon se siirtyy lähiaikoina. 🙂 Koska kodin vaihtuminen uuteen paikkaan on Ronille suuri muutos, annamme hänen ensin asettua kotihoitopaikkaansa jonkin aikaa, ennen kuin aloitamme varsinaisen uuden kodin etsinnän.

20.10.2022

Roni palaa adoptio-ohjelmaan etsimään kotia tai kotihoitopaikkaa.

27.11.2021

Rye saapui tänään Suomeen ja omaan kotiinsa, vihdoinkin!

14.10.2021

Rye varattiin vihdoin omaan kotiinsa ja se jää odottamaan kyytiä Suomeen!

17.9.2021

Uusia kuvia ja 4 uutta videota lisätty!

Rye ja vielä tarhalla oleva siskonsa ovat todella reippaita sekä leikkisiä, energisiä pentuja. Molemmat ovat rohkeita ja avoimia, ja häkkiin meneviä vieraita ne lähestyvät heti innoissaan.

16.8.2021

Uusia kuvia ja uusi video lisätty.

Rye-poika on kasvanut ja komistunut tarhalla! Tällä hetkellä se on jo n. 55cm korkea ja painoa on reilut parikymmentä kiloa. Rye todennäköisesti kasvaa vielä hieman.

Ryen kerrotaan olevan iloinen höseltäjä, joka vieraiden ihmisten mentyä häkkiin jännittää alkuun, mutta uskaltauduttuaan tervehtimään vieraita, alkaakin se pian pomppia ympäriinsä tohkeissaan, haastaen sisaruksiaan ja ihmisiä leikkiin. Ryeta kuvaillaan hömelön oloiseksi höpsöksi, joka ei aina tunnu itsekään olevan kartalla mikä oli ajatus liikkeelle lähtiessä. 😀

25.7.2021

Monet Ryen sisaruksista ovat saaneet jo kodin Suomesta, mutta suloinen Rye odottaa edelleen yhteydenottoa tulevalta perheeltään. Missä olisi tämän pojan loppuelämän koti?

19.5.2021
Rye on lisätty Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään ikiomaa loppuelämän kotiaan!

 

______________________________________________________________________________________________________________________________________

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Jo kotikoirana asunut koira on päässyt jo harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Muutos uuteen kotiin muuttaessa on kuitenkin suuri, eikä voida olettaa että kodistakaan tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Rye saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rye on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

 

Yhteyshenkilö: Sanja Martikainen

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: