Kodin saanut koira: SHURA

Syntymäaika: 2022
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Irina Corbu/Green Vetcare)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

14.10.2022

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia. 

Shura on Mihain suojatti mutta ei asusta Mihain ylläpitämällä tarhalla. Koska tarhat ovat kokoajan tupatentäynnä tarjoutui meille sterilointikampanjoistakin tuttu yhteistyökumppani Irina Corbu majoittamaan Shuran ja auttamaan tämän kustannusten kanssa. Shura asuukin siis klinikka tiloissa Green vetcarella.

Shura on alle 1 vuotias staffimix joka on löydetty todella laihana ja arkana erään sterilointikampanjan yhteydessä vaeltelemassa kadulla. Noin kolmen päivän jälkeen Shura uskalsi tulla ihmisten luokse ja saivat sen otettua mukaansa. Shura asui ensin Irinan kotona, mutta ei tullut kissan kanssa toimeen ja muutti klinikalle asumaan. Klinikalla Shura asustelee vapaana henkilökunnan tiloissa, on todella ok kaikkien ihmisten kanssa ja luottavainen myös aktiiveitamme kohtaan. Shura nauttii ihmisseurasta, nousee vasten ja syö namit kädestä.  Perinteiteen molossityyliin Shura on täynnä vauhtia ja on innokas ja rohkea. Shura ei kuitenkaan ole aivan superkierroksilla eli on verrattain rauhallinen, eikä se häslää vailla päämäärää ees taas. Irinan luona Shura on ollut myös pienten lasten kanssa ongelmitta.

Shura tulee toimeen myös oman kokoistensa sekä isompien koirien kanssa, samassa tilassa klinikalla on myös pari muuta koiraa vapaana. Pienempien koirien sekä kissojen kanssa on “bossy” tai jahtaa. Tulevalta kodilta edellytetään kokemusta vahvaluonteisista, molossirotuisista koirista. Shuran rotuperimänsä johtuen se tulee tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen.
Shura tulee aikuisena olemaan keskikokoinen koira, noin 50cm ja noin 15kg painava.
Päivitykset:
14.1.2023
Iloinen hymytyttö Shura saapui Suomeen ja tapasi ensi kertaa ikioman perheensä. Siinä hetkessä ei ollut riemulla rajaa, Onnea Shura ja perhe <3
18.12.2022
Nyt on hymytytöllä aihetta hymyyn! Miten hienon joululahjan Shura saakaan, tiedon omasta kodista jossa sitä jo kovasti odotetaan <3
14.10.2022
Hymyilevä Shura aloitti oman kodin etsinnän kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

———————————————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Shuran rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Shura saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Shura on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot Anne-Mari Vihtonen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: