Kodin saanut koira: SIR BONO

Syntymäaika: Noin 2016
Sukupuoli: Uros
Kastroidaan
Sijainti: Romania (One Rescue Association)
Kokoarvio:

13

Perustiedot ja tausta

30.8.2020
Sir Bono on yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät turvaan One Rescue Associationin tarhalle, Cosobaan. Bono on todennäköisesti jätetty pärjäämään omillaan, sillä kukaan ei ole tätä pientä hurmuria kysellyt vaikka paikalliset hyvin tietää alueella sijaitsevan koiratarhan.

Bono on jo viettänyt tarhalla tovin ja nyt kun aikaa on kulunut sen verran, että on selvää ettei kukaan häntä kaipaa, päätimme auttaa Bonoa löytämään uuden kodin jossa hän saa kaivatun huolenpidon ja huomion ja pääsee nauttimaan elämästä kuten jokaisen koiran kuuluisi saada siitä nauttia. Bonolle löytyi sopiva koti jo ennen kuin hän kerkesi sivuille saakka, näin olleen hän tulee sivuille suoraan varattuna koirana.

Bono on noin 37cm, 8kg ja iältään arvion mukaan noin 4-vuotias. Tarhalla Bono on tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ihmisten huomio on hieman omistuista mutta Bono antaa hyvin käsitellä kuitenkin ja todennököisesti ei kestä kauan ennenkuin Bono huomaa, että voi olla jopa ihan mukavaa kun ihminen häntä huomioi.

Päivitykset

13.9.2020
Bono matkusti Suomeen omaan kotiin 5.9.2020.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sir Bono saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sir Bono on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sir Bonon yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: