Kodin saanut koira: TANTO

Syntymäaika: 2021
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.3.2022

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Carmen on löytänyt Tanton Bukarestista kadulta marraskuussa 2020. Tanto on kuulemma ollut ennen paikallisen romaniväestön koira ja siksi se onkin tottunut liikkuvaan elämään ja varmaan nähnyt maailmaa enemmän kuin moni koira. Nyt Tanto kuitenkin asuttaa yhtä Carpen tarhan häkeistä seuranaan seniori-rouva Mummuli. Tanto kunnioittaa vanhempaa narttua ja ne tulevatkin hyvin juttuun, vaikka energiatasot ovat varmasti erilaiset. Toiselle isolle urokselle Tanto hieman murrailee toisen tullessa ihan häkin edustalle, eli varmuudeksi voisikin olla hyvä että Tanto olisi tulevassa kodissaan joko ainoa koira tai sitten sillä voisi olla narttukoira kaverina.

Tanto on varsin sosiaalinen ja avoin koira. Se tutustuu reippaasti vieraisiinkin ihmisiin ja antaa käsitellä itseään hyvin. Tanto vaikuttaa nuorelta, melko itsevarmaltakin pojankoltiaiselta, jolla on sydän paikallaan. Tantoa kuvataan myös rauhalliseksi ja tasapainoiseksi koiraksi. On kuitenkin odotettavissa että omassa kodissa Tanto tulee tarvitsemaan reippaasti liikuntaa ja virikkeistämistä sekä koulutusta positiivisin metodein kasvaakseen kunnon koirakansalaiseksi. Tantolla on kumea ison koiran haukku, jolla se yhtyy tarhan yleiseen haukkukuoroon aina välillä.

Tanto on vielä aika hoikassa kunnossa ja se tulee varmasti saamaan vielä hieman massaa ja lihaksia kotiuduttuaan. Tantosta tuleekin upea näky sen saavuttaessa koko komeutensa. Tanto on noin 65 cm korkea ja painaa arviolta 35 kg, saisi saada muutaman kilon lisääkin. Tanto on kastroitu.

Tantoa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi eikä ihan keskustan hulinaan. Tanto varmasti nauttisi perheen kanssa yhdessäolosta, pitkistä ulkoiluista, nenänhommista ja kaikesta koiramaisesta hauskanpidosta!

 

Päivitykset

21.6.2022
Tanto saapui omaan kotiin 11.6.2022.

16.4.2022
Tanto on varattu omaan kotiin Suomeen.

19.3.2022
Tapasimme upean Tanton maaliskuussa Romaniassa. Tämä herrasmies sulattaa sydämet tasapainoisella, avoimella ja hyvin ystävällisen vaatimattomalla olemuksellaan. Tanto on stressaavissa tarhaoloissa varsin rauhallisen oloinen ja ottaa vieraat ihmiset vastaan häkkiinsä ilahtuneesti mutta ei hössöttäen. On mahdollista, että Tantossa virtaa ripaus jotain laumanvartija-rotua sen ulkonäöstä päätellen. Tanto asuu tällä hetkellä häkissään yksin mutta on ok myös muiden koirien kanssa, viimeksi Tanton kämppiksenä on ollut vanha narttu, jolle Tanto on alistunut.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

12.1.2022
Tanto aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tanto saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tanto on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: