Päivitetty 25.05.2019

Kotia etsivä koira: TARMO


Syntymäaika: 11/2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
ei kastroitu

 

Perustiedot ja tausta
16.5.2019

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten.

Cosoban tarhalle ja sen läheisyyteen hylätään jatkuvasti koiria, joita Adina pyrkii parhaansa mukaan auttamaan ja joille hän koettaa löytää koteja. Yksi väylä kotien löytymiseen on Kulkurien adoptio-ohjelma, johon kaunis Tarmo-pentukin onnekseen pääsi. Tarmo oli jätetty tarhan taakse kahden muun pentukoiran, Piipen ja Indiran, kanssa. Pentujen onneksi ne löydettiin ja otettiin tarhalle, jossa ne asuvat yhdessä.

Tarmo on noin puolivuotias, innokas ja utelias pentukoira, jolla energiaa riittää. Ihmisen kosketus vielä hieman jännittää nuorta poikaa, mutta Tarmo suhtautuu asiaan huumorilla ja heittää leikiksi. Lempeydellä tämäkin jännitys todennäköisesti karisee. Tarmo tulee hyvin toimeen asuintovereidensa kanssa ja on riemulla mukana koirakavereiden puuhissa. Tarmon erityistuntomerkki on herttainen töpöhäntä.

Tarmo etsii kotia, joka on valmis tarjoamaan energiselle nuorelle koiralle sen kaipaamaa aktiviteettia. Tarmo tuskin panisi vastaan, jos tulevassa kodissa olisi reipas koirakaveri leikkitoveriksi.

Aikuisena Tarmo tulee olemaan noin 20-kiloinen, keskikokoinen koira. Saattaa olla, että korkeuden puolesta Tarmo jää matalahkoksi. Tällä hetkellä Tarmo on 40 cm korkea ja painaa noin 13 kg.

 

Päivitykset
16.5.2019
Tarmo aloitti ikioman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

____________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Tarmo tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Tarmo saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tarmo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa