Kodin saanut koira: TATENDA

Syntymäaika: 07/2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Kokoarvio:

3.6.2016
Roxana Deissima on Romanilainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä hylättyjen eläinten auttamiselle. Mihin tahansa hän meneekin, apua tarvitsevia löytyy kaikkialta. Muutama viikko sitten, Roxanan ajaessa autolla ystävänsä luokse, huomasi hän tien varrella paikallaan makaavan pienen koiran. Aluksi hän luuli tämän kuolleen tai vähintäänkin loukkaantuneen pahasti. Roxanan pystäyttäessä autonsa ja avatessa oven, nosti koira kuitenkin päätään ja alkoi heiluttamaan häntäänsä. Sitten se nousi ylös, juoksi auton luokse ja hyppäsi kyytiin. Koira oli tehnyt päätöksen, “minä lähden mukaasi”. Vähän hämillään se asettui auton takapenkille ja jatkoi hännän heilutusta. Roxana huomasi, että kyseessä oli vasta nuori pentu, ja mikäpä siinä, eipä koiraa voinut oman onnensa nojaan kadullekaan jättää. Niin Roxana jatkoi matkaa pentu autossaan. Myöhemmin pentu sai nimekseen Tatenda ja se pääsi yksityiselle koirasuojalle asumaan. Kulkurit ovat tehneet pitkään yhteistyötä Roxanan kanssa ja niinpä tämä iloinen pikku-neiti päätyi myös adptio-ohjelmaamme etsimään omaa kotiaan Suomesta.

Tatenda on hoitopaikassaan osoittautunut melkoisen mainioksi tapaukseksi. Se on sosiaalinen ja lempeä ihmiselle ja sillä on varmasti ollut oma koti aiemmin. Tatenda rakastaa rapsutuksi, mutta viihtyy myös omissa oloissaan. Perusluonteeltaan se on melko rauhallinen, vaikka saakin välillä ilohepuleita. Autossa matkustamisesta Tatenda pitää edelleen ja hyppää innoissaan kyytiin jos se vain on mahdollista. Kokoinaisuudessaan tataenda vaikuttaa helpolta koiralta. Se ottaa oma-aloitteisesi kontaktia ja haluaa tehdä asioita ihmisen kanssa. Neiti saattaisi olla helposti motivoitavissa johonkin harrastuslajiinkin, mikäli tällainen toiminta tulevaa kotia kiinnostaa.

Tatenda on tällä hetkellä noin 35cm korkea ja painaa alle 10kg.  Neiti kasvanee tästä vielä hieman. Tatenda on kuluneella viikolla testattu anaplasmoosi-positiiviseksi. Se on parhaillaan antibiottikuurilla eikä tauti todennäköisesti tule vaivaamaan sitä myöhemmin.

13.6.2016
Tantenda on löytänyt oman kotinsa toisaalta.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tatenda saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tatenda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: